26.7.2012

GUESS...what time it is ?








Aika uudelle kellolle! Michael Korsini on edelleenkin se number one, mutta käytän niin paljon hopeisia koruja, että tarvetta oli myös hopeansävyiselle kellolle. Vaatimuksena edelleen massiivinen koko kuten MK:n kellonkin kanssa, mutta tällä kertaa halusin hiukan naisellisemman ja kimaltavamman kellon. Ja sellaisen sain totta vieköön ;) Kampissa Guessin myymälässä oli ensimmäistä kertaa (kuulemma) alessa myös kellot, joten sain tämän vielä 20% edullisemmin! Mutta miten tuon kokoluokan kello voikin tuntua pieneltä ja kevyeltä??
MK on tosiaan koossa ja painossa ihan omaa luokkaansa (ja aika monessa muussakin...) :)

Täällä on vietetty blogihiljaisuutta ihan huomaamatta, lähes joka ilta kuitenkin istahdan koneelle ja vietän rentouttavan ihka-oman hetkeni ihanien blogien parissa, mutta omaani en ole päivittänyt. Eihän mulle edes ole tapahtunut mitään...? Asuntomessut on kierretty ja olivat mielestäni tänä vuonna omaan makuuni melko vaisut. Ainahan messuilta joitakin kivoja ideoita mukaan tarttuu, niin tänäkin vuonna, mutta mikäli messukaupunki olisi ollut pidemmän matkan päässä, inspiraatiosaldo olisi saattanut jäädä harmittamaan. Jäin kaipaamaan Villa Ilon tyylisiä mielettömän kalliita luxustaloja joissa on silti kodikas olo. Avaruutta, ylellisyyttä, luovaa ja taidokasta materiaalien ja värien harmoniaa. Se on yhdistelmä johon ei niin vaan päästä ja Villa Ilossa siinä oli onnistuttu todella hienosti!

Sellaista tänne, hengissä ollaan! Vielä me elellään ilman kelloja (vaikka nyt niitä riittää!) ja kalentereita pari viikkoa- nyt vaan ne lomasäät tänne ja äkkiä :)


Kesäterkuin, J

10 kommenttia:

  1. Oijjoi, nyt oli aivan niin ihana kello että oksat pois! :)

    VastaaPoista
  2. "Ihana!" Harakka minussa raakkuu nyt lujaa ;D

    VastaaPoista
  3. vautsi mikä kello! naisellinen mutta kuitenkin järeämpi :) haaveillu tuollaisesta myöskin...

    VastaaPoista
  4. Ihana!! Mulla on täysin samanlainen kellomaku: massiivinen kiitos :) Hopeinen Guess löytyy täältäkin, mutta sun on paljon hienompi! :) Olin aatellut uutta hopeista MK:lta, mutta näköjään Guessiltä löytyy potentiaalisia vaihtoehtoja myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! En osaisi yhtään pitää sellaista ohutta korukelloa, mitä suurempi ja painavampi sitä parempi ;) MKlla on myös ihania hopeisiakin kelloja, mutta hinnan saa sitten tuohon Guessiin verrattuna tuplata. Mutta kelloon toisaalta kannattaa satsata, sitä ei tule niin usein laitettua vaihtoon kun koruja :)

      Poista
  5. Ihana blogi täälä, jään samantien lukijaksi. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiva kuulla! Tervetuloa :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)