20.1.2013

Uusi työpöytä

Moi!

Viime viikonloppuna Helsingin reissulla yhdistettiin Häämessuihin myös Ikeassa käynti. Työhuoneeseemme valitsimme aikoinaan Ikean Vika- sarjasta kokonaisuuden pöytälevyn ja kaapin muodossa. Käytössä tuo kokonaisuus kuitenkin osoittautui toimimattomaksi, huomasimme tarvitsevamme myös laatikoston. Sen hankkimisen myötä itse pöytälevy olisi ollut kahdelle työskentelyyn liian lyhyt, joten päätimme hankkia myös pidemmän pöydän. 
Innostuimme kun huomasimme sarjasta löytyvän myös korkeakiiltovalkoista pöytälevyä! Harmi kyllä vain lyhyessä koossa, eli 120cm. Vanha pöytälevymme oli 200cm ja sekin liian lyhyt. Päätimme sitten rakentaa kahdesta lyhyestä korkeakiiltoisesta meille sopivan kokonaisuuden. Ja siitä tuli juuri passeli!

UUSI työpöytäkokonaisuus:

 Työpöytäkokonaisuus ENNEN:

 ...ja ulkona ihana sininen hetki <3





Nyt tuöhuoneeseen olisi vielä hakusessa matto. Ehdotin viikonloppuna Ikeassa miehelle tätä kuuluisaa mustavalkoista Stockholm Rand- blogimattoa, mutta ei lämmennyt. Enkä kumma kyllä minäkään, vaikka sitä olen kauan meille harkinnut! Nyt kun niitä olisi pitkästä aikaa ollut Ikeassa kasapäin niin eipäs kelvannutkaan. Sen sijaan rakastuin Annon Pandoraan, mistä povataankin uutta blogimattoa Randin tilalle! Nyt vaan pähkäilen kumman meille valitsisin, musta-valkoisen vaiko harmaa-valkoisen Pandoran? Blogikollegaltani Imagelta jo tiedustelinkin hänen mielipidettään mattoasiaan ja olin jostain syystä ihan varma että Image ehdottaa meille mustaa mattoa (taisin olla jo hiukan itse siihen suuntaan kallellaan), mutta Image pistikin pakan sekaisin ehdottamalla harmaa-valkoista :) Molemmat ovat kauniita, enkä varmasti voi huonoa näistä valitakaan. Katsotaan kumpaan lopulta päädyn ;)

Ikuisuushaaveena olisi myös uudet työtuolit, mutta onhan se näppärää että nämä ylimääräiset ruokapöydän tuolit ovat aina tässä saatavilla... But girl can dream, yes?




Eames DSR


Mukavaa viikonalkua :)
Ja muistakaa Facebook- arvonta vielä tiistaihin kello 21 asti! Tykkäämällä Casa b l a n c o sta facebookissa, olet mukana ihanan hemmottelupaketin arvonnassa :) Vautsi vau miten sankoin joukoin oottekin sivusta tykkäilleet, kyllä teille on ihan mahtavaa järkätä arvontaa <3

- J





6 kommenttia:

  1. Hei! Uutena lukijana mukana seuraamassa blogiasi. Kaunis ja raikas huone!
    Mekin uusimme pukeutumishuoneen työpisteen työpöydän samalla Ikean korkeakiiltoisella pöytälevyllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi :)

      Kivaa kun löysit tänne! Ja kiitos, huone on vielä kesken, mutta kyllä täällä jo kelpaa töitä tehdä :)
      Tuo korkeakiiltovalkoinen on kyllä pintana tosi kaunis- ja helppo pitää puhtaana!

      Poista
  2. Hei, kerropas nyt tarkemmin tuosta pöydän rakentamisesta? Kun en näe kuvasta miten siinä on kaksi levyä. Onko ne jotenkin yhdistetty, että pysyvät? Ihan kuin perällä näkyisi jalka, mutta miten etureuna pysyy? :) Tunnen itseni hieman tyhmäksi, mutta juuri käytiin Ikeassa ja olisin meille halunnut tuota korkeakiiltoista, mutta ei ollut mitenkään sopivan kokoisena.

    Kiva blogi sulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Se rajakohta onkin tosi huomaamaton, eli ei ihme ettet sitä nähnyt :) Kahden pöydän raja menee just tuossa tietsikan hiiren kohdalla, eli siinä missä näkyy pöydän alla ne kaksi jalkaa. Laitoimme vasemmalla olevaan kaappiin toisen pöytälevyn kiinni kulmaraudoilla ja toiseen reunaan toisen noista näkyvistä jaloista.
      Toinen pöytälevy on kiinni oikeassa kulmassa näkyvässä vetolaatikostossa ja toisesta reunasta taas sillä jalalla. Sitten vedettiin pöytälevyt yhteen ja pöydän alle ruuvattiin rautalevyä pitämään pöytälevyt tiukasti yhdessä :) Eihän toi pöytä toki kestä päällä istumista tuossa rajakohdassa, mutta mikä Ikean pöytä nyt toisaalta muutenkaan kestäsi... eli ihan tukeva rakennelma se on! Kannattaa vaan hyödyntää kulmarautoja ja metallilevyjä pöydän kiinnityksessä niin saa just sellaisen pöydän kuin haluaa :)

      Poista
  3. Kaunis ja onnistunut työpöytä! Meillä on Eames työtuolina ja voin suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu :) Oijoi, se olisi kyllä ihana tuoli- laitetaan haavelistalle!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)