6.10.2013

Asu päiväkotikuvaukseen






Heippa!

Juu, edelleen yhtenä mahtavana kappaleena täällä... Blogin suhteen olen vietellyt hiljaiseloa, teidän ihania kommenttejanne olen kyllä lueskellut ja niihin vastaillut, sekä kuluttanut aikaani lueskellen muiden kauniita ja inspiroivia blogeja :) Kotona sisustusrintamallakin on tapahtunut, mutta kynnys tarttua kameraan, saati saada postausta aikaan jossa olisi myös jotakin ajatusta mukana, tuntuu ylitsepääsemättömältä projektilta. Nyt kaikki ajatukset vain ovat ihan muualla. 

Haluaisin niin kovasti jo tutustua uuteen perheenjäseneemme ihan nenätysten. Samaan aikaan kun jo odotan synnytystä, edessä oleva koitos myös mietityttää. Ehkä jopa pelottaa. Ensimmäisellä kerralla en jännittänyt tai pelännyt lainkaan, nyt toisella kertaa edellisestä kerrasta oppineena tiedän jo mitä kaikkea voi sattua, mitä kaikkea voi mennä vikaan. Aika-ajoin ensimmäisen kerran hätä ja kiire tulevat myös uniin, eikä olo todellakaan ole rauhallisen odottava. Mutta näille asioillehan ei itse voi mitään, ei auta kuin heittäytyä osaavan sairaalahenkilökunnan käsiin ja toivoa että kaikki menee hyvin. 



Mutta, siihen varsinaiseen kevyempään aiheeseen :) Mandilla on ensi viikolla päiväkodissa valokuvaus ja siihen löydettiin ihana asu. Hyvin tyttömäinen, väritykseltään hempeä, kuoseiltaan hiukan särmikäskin. Juuri meidän tyttösen oloinen! Muistan jostakin blogista lukeneeni joskus vinkkejä lasten kuvausvaatteita ajatellen. Kuosit ja värit olisi hyvä pitää aika hillittyinä ja varsinkin kasvojen lähellä tulisi välttää kovin rauhattomia kuvioita. Näin ollen vaatteet eivät vie liikaa huomiota itse kuvattavasta kohteesta, eli lapsesta :)




Tänä vuonna kuvaan puetaan ylle Name It:n suloinen leopardikuosinen, vanhan roosan sävyinen tyllimekko, alle pitsireunainen luonnonvalkoinen Vertbaudetin pusero, päälle Lindexin kimaltava neuletakki ja jalkaan Lindexin pilkulliset sukkikset. 

Hame löytyy  täältä,  pusero täältä,  neuletakki täältä  ja sukkikset täältä.




Ihanaa että teitä lukijoita on tullut lisää tasaiseen tahtiin- vaikka blogissa juuri nyt hiukan hiljaisempaa onkin- ja että jätätte niin kivoja kommentteja <3 Ne todella lämmittävät mieltä! :) Muistuttaisin vielä että Instagram päivittyy huomattavasti blogia useammin ja sitä kautta kuulumisia kuvavirran välityksellä on kiva seurata- itse olen ihan instakoukussa ;)


Mukavaa viikonlopun jatkoa ja reipasta alkavaa viikkoa!!

Jenni



* postaus sisältää mainoslinkkejä

9 kommenttia:

  1. Suloiset vaatteet! Meidän tyttönen (ja äitikin, hih) varmasti tykkäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harvinaista kyllä, meilläkin sekä äiti että tytär tykkäävät tästä asusta-ja isi myös :)

      Poista
  2. Ihanat vaatteet! Niin suloinen kokonaisuus, kyllä neidin kelpaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, löytyi kyllä hyvin keskenään mätsäävät vaatteet ja värit vaikka ovatkin eri merkkien mallistosta :)

      Poista
  3. Aivan ihanat kuvausvaatteet! <3 Tsemppiä odotuksen loppumetreille!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)