27.3.2014

Ilon vai surun päivä...?


 


Täällä elellään nyt kuulkaa tosi ristiriitaisissa tunnelmissa. En osaa päättää poksauttaisinko hurraa- huutojen saattelemana auki skumppapullon vai ryömisinkö peiton alle itkemään! Tai ehkä teenkin molemmat, tuossa nimenomaisessa järjestyksessä...

Pitkään mietin viitsinkö tästä aiheesta tänne kirjoittaa ollenkaan, suurin osa teistä pitää minua varmaan täysin hulluna, ja onhan se aika mielenvikaista paljastaa julkisesti teille sadoille, blogiani eri kanavia pitkin seuraaville, taas yksi tosi henkilökohtainen ja arka asia. Mutta, jos yksikin teistä saa tästä postauksesta vertaistukea, kamppailee saman asian ja samojen raastavien tunteiden kanssa, on asia kannattanut. Samalla periaatteella vuoden alussa kerroin lapsettomuudesta. Kun itse lähdin tätä ongelmaa avaamaan ottamalla googlen kauniiseen käteen, huomasin että meitä saman asian kanssa itkua tuhertavia on satoja.

Meidän Sisu- vauva täytti noin viikko sitten viisi kuukautta ja päätti näin isoksi pojaksi tultuaan lopettaa tissittelyn kokonaan. Joo, nyt saa kyynikot nauraa. Kasvu on poitsulla ollut tosi kovaa viimeisen kuukauden, eikä mun oma maito ole enää aikoihin riittänyt pikkuisen suursyömärin tarpeisiin. Jokin aika mentiin niin, että söi rintaa vain öisin ja juuri päikkäreiltä herättyään, mutta nykyään vaatii pullon myös yöllä. En olisi uskonut, miten koville tämä asia minulla ottaisi. Olen yrittänyt ajatella postitiivisesti, voin nyt ottaa silloin tällöin lasin viiniä ruuan kanssa, vaihtaa karseat imetysliivit oikeasti nätteihin liiveihin ja pukeutua mihin yläosaan vain, enkä valita sitä vain sen mukaan kuinka nopeasti ja helposti saan siitä vedettyä tissit esiin. Ja tärkeintä, vauva kasvaa ja on onnellinen! Kamalampaahan se olisi, jos vauva edelleen olisi tiukasti rinnasta riippuvainen, mutta sieltä ei tulisi mitään. Parempi näin, että tarjontaa olisi, kysyntää ei.




Mutta.
Mä en vielä selvästikään olisi ollut vielä valmis lopettamaan. Vauvan rinnalle ottaminen on jotain niin ihanaa, ettei sitä voi selittää sellaiselle joka ei sitä ole kokenut. Esikoista en pystynyt imettämään ollenkaan ja siitäkin syystä olin niin onnellinen että kuopuksen kanssa se vihdoin onnistui. Kun vauva tyytyväisenä rauhoittui ja nukahti rinnalle, sitä tunnetta on vaikea sanoiksi pukea. Sellaista läheisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ei koskaan voi toisen ihmisen kanssa kokea. Koska meidän lapsiluku on nyt täysi, nämä hetket ovat omalta osaltani loppu. Ei koskaan enää. Nyt voitaisiinkin siis sanoa, että tämä äiti jäi pahasti koukkuun imetykseen ja potee nyt raastavia vieroitusoireita!

Mikä tähän sitten johti? Varmasti monikin asia. Kunnon äitinä syytän tietysti itseäni. Kun Sisu oli täyttänyt neljä kuukautta, olin valvonut koko lailla sen neljä kuukautta putkeen. Yöt olivat yhtä tissirallia ja aamuisin saatoin nousta sängystä silmäystäkään nukkuneena ja purskahtaa itkuun jolle ei tullut loppua. Olin suunnattoman väsynyt. Kun Santtu sitten jäi talvilomalle, hän alkoi huolehtia yösyötöistä pullon kanssa, jotta minä sain nukkua. Ja kyllä nukuinkin! Muutama yö saattoi mennä niin, etten havahtunut vauvan nälkä-ääntelyyn kertaakaan, mikä oli ennenkuulumatonta. Kroppani oli tajunnut että nyt joku muu huolehtii, nyt nukutaan univelat pois. Mutta sitten en yhtäkkiä enää kelvannutkaan. Maidon tulo oli jo hetkessä vähentynyt ja poika rakastunut pulloon. Nyt jälkikäteen ajattelen että olisi vaan sinnikkäästi pitänyt jaksaa. Nyt hyvin levänneenä on helppo luulotella että luovutin liian aikaisin. Olen yrittänyt rationaalisesti pohtia miksi helvetissä otan tämän asian näin raskaasti ja henkilökohtaisesti. Miksi tuntuu niin pahalta vaikka kaikki on hyvin?





Oma kroppani ja vauva ovat siis asiasta aivan yhtä mieltä, maidontulo on kysynnän puuttuessa lähes loppunut eikä vauva sitä kaipaa. Äidin korvien väli vain tulee hiukan jälkijunassa! Hetken aikaa yritin maidontuloa ylläpitää pumppaamalla, mutta minulla se ei vain toiminut. En missään vaiheessa ole pumpulla saanut maitoa talteen kuin muutamia hikisiä millejä, silloinkaan kun vauva niistä vielä söi masunsa täyteen. Vitsinä miehelleni heitinkin, että nyt ymmärrän spermanluovuttajia, on vaikea saada mitään aikaiseksi kun yksin mekaanisesti puurtaa purkin kanssa mielessään vain että purkkiin pitää nyt kiireesti saada jotain :D  On kokeiltu ihokontaktit, rintakumit, olen juonut litratolkulla vettä ja mammateetä, viimeisenä oljenkortena hankin sarviapilakapselit. Olen yrittänyt imettää väsynyttä vauvaa, virkeää vauvaa, nälkäistä, kylläistä ja kaikkea siltä väliltä. Noup. Kun ei heru niin ei heru. Ja toisaalta, miksi pitäisi? Kuten sanottu, toinen meistä on asianlaitaan varsin tyytyväinen. Itsekkäistä syistähän mä en vielä olisi valmis luopumaan meidän kahden välisestä jutusta.

Siellä keskustelupalstoilla notkuessani sain selville muutaman asian: Rinnasta kieltäytyminen on todella yleistä 4-5 kuukautisilla vauvoilla. Lähes jokaikinen äiti syyttää siitä itseään ja siitä aiheutuu äideille suunnatonta surua, ikävää ja pahaaoloa. Ja kaikki me luulemme olevamme asian kanssa yksin, kaikilla muilla imetys sujuu ja kaikki vauvat joudutaan lopulta yksivuotiaina vieroittamaan rinnasta. Minussa on jotain pahasti vialla ja olen huono äiti. Kenenkään muun vauva ei takuulla ole itse itseään vieroittanut alle puolivuotiaana. Joo, eipä.




Ps. Olen pohtinut blogitekstieni otsikointia. Mullahan on tapana otsikoida tekstejä niin, että niistä on usein vaikeaa, jopa mahdotonta päätellä mitä ne pitävät sisällään. Se taas tuottaa hankaluuksia kun lukija etsii vaikkapa googlen kautta tietoa jollakin tietyllä hakusanalla.Tämäkin postaus olisi siis ehkä pitänyt otsikoida "Vieroittakaa äiti rinnasta!" Tai: "Apua! Jäin imetyskoukkuun!" Miten olisi: "Työttömät Tissit"? Toisaalta, voin vain kuvitella hakusanoilla tissit blogiin päätyneiden pettymyksestä venähtäneet naamat :) Mutta jos nyt kuin ihmeenkaupalla löysit blogiini hakiessasi vertaistukea imetyksen loppumisen aiheuttamaan ahdistukseen, niin olen onnistunut! Täällä ollaan! Samassa veneessä :D Virtuaaliset tsemppihalit kaikille "huonoille" äideille <3


Jenni




22 kommenttia:

  1. Moikka,

    mä niin tiedän ton sun tunteen!!! Itse ehdin imettää esikoista vain kuusiviikkoiseksi asti.. Silloin asia tuntui pieneltä maailmanlopulta. Tunsin asiasta tosi paljon syyllisyyttä. Mutta nyt, tuo trauma on hälvennyt ja osaan nähdä asiasta ne positiiviset puolet! Ei yövalvomisia ja tyytyväinen vauva! Kyllä se niin on, että vauvakin voi paremmin kun äidilla on kaikki hyvin!!!! Meitä on maailmassa monen monta keneltä ei imettäminen ole syystä tai toisesta onnistunut!!! Kyllä se siitä!!

    Älä vaan ala syyllistämään itseäsi asiasta (unohda syylistävät keskustelupalstat!)!!! Ei se vauva tuosta imettämisen loppumisesta saa mitään traumaa. Ja sitä läheisyyttä voi antaa ilmankin imetystä!!! Ja voithan ajatella asian niin, että nyt voi mieskin osallistua vauvan hoitoon täysipainoisesti!!!

    Paljon paljon tsemppiä tunnemylläkän keskelle!! Se tuntuu pahalta just nyt, tiedän, mutta kun aikaa kuluu ja asiaan saa etäisyyttä osaa siihen suhtautua rennommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmanloppu tosiaan kuvaa tunnetta hyvin :/ Vaikka eihän se sitä oikeasti ole!
      Isäkin pääsee vihdoin osalliseksi siitä ihanasta hetkestä kun saa syöttää vauvaa. Lähes viisi kuukautta se olikin minun yksinoikeuteni.
      Mä luulen että mä tässä olen traumoja saamassa, vauva on ihan fine asian suhteen :D Mulle tää oli kova pala. Jotenkin suunnittelin jatkavani niin kauan kuin vauva haluaa ja niinhän tässä nyt kävikin. Oletin sen vain olevan jossain hamassa tulevaisuudessa :)
      Kiitos paljon kommentistasi, ihana ja helpottava kuulla että muilla on ollut samanlaisia tunteita asian kanssa enkä ole ainoa jolla homma ei mennyt niin sanotusti putkeen... <3

      Poista
  2. Tsemppiä suruun ja ahdistukseen! Kaikilla on oikeus surra päättynyttä osaa elämässä, vaikkei se rationaalisesti ajatellen niin kovin suuri juttu olisikaan. Itsellänikin oli kaikenlaista imetysongelmaa, mm. juuri tuo raivarivaihe 4.5 kuukauden ikäisenä. Lapsi ensin vieroksui toista rintaa ja sitten kieltäytyi lopulta kokonaan, myös öisin puoliunessa...Jatkoin yhdellä rinnalla imetystä (osa maidosta tuli korvikkeena) muutaman kuukauden, sitten alkoi taas oikuttelut, jolloin lopetin kokonaan, en jaksanut enää sitä taistelua. Näin parin vuoden jälkeen lähinnä huvittaa, miten vakavasti ton imetyksen otin, mutta silti välillä kirpaisee, kun huomaa, miten helposti se toisilla sujuu ja jatkuu vaan yli vuodenkin ikään..

    Kiitos muuten vielä lapsettomuus-aiheisista kirjoituksistasi, on aina hyvä kuulla toistenkin tarinoita. Meillä ekaan lapseen meni monta vuotta, ja tämä toisen yritys näyttää olevan yhtä takkuista :/ No, ehkä joku päivä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Järjellä ajatellen tämä tosiaankaan ei ole itkun eikä surun asia, mutta lapsiin liittyvissä asioissa järki tulee vasta jossain kaaaaukana tunteiden perässä! Siihen vielä hormoonimyrsky niin avot.
      Se tuntuu oikeasti jotenkin tosi riipaisevalta kun näkee miten jotkut onnistuu niin hienosti vielä vuoden jälkeenkin imetyksessä. Kuinka vauvalla ja äidillä olisi jokin ihan spesiaali keskinäinen yhteys. Voin myöntää, olen kateellinen. Ihan tyhmää ja aika noloakin, mutta olen silti.
      Mutta kyllä tämä tästä! Pikkuhiljaa :)
      No ei ole helppoa olut teilläkään, imetys saati lapsen saaminen :/
      Tsemppiä yritykseen, toivottavasti haikara löytäisi nopsaan vielä teille! Meillekin löysi vaikka toisin jo luultiin <3

      Poista
  3. Varmasti se on kaikille imettäneille haikeaa, että imetys jossain vaiheessa loppuu. Itsellä ekan kanssa loppui sairastamaani kovaan kuumeeseen ja voimakkaaseen lääkekuuriin. Minusta se oli helpotus. En tiedä missä vaiheessa olisin imetyksestä oma aloitteisesti luopunut. Ainakin se olisi ollut haikeaa. Saa nähdä miten tulevan kaverin kanssa käy. Aika näyttää.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisille sen loppuminen varmaan onkin helpotus! Etenkin jos on ehtinyt jo imettää kauan.
      Itsekin ekan kuukauden mietin että täähän on aivan kamalaa, rinnat mustelmilla ja nännit verille rohtuneina purin hammasta ja imetin- enkä todellakaan nauttinut tipan tippaa! :D Sitten se alkoi sujumaan ja oli oikeasti todella ihanaa- ja sitten se jo loppuikin.
      Toisen kanssa voit hyvinkin jäädä koukkuun! Toivottavasti ainakin lähtee sujumaan hyvin, on se ainakin alkuun niin paljon helpomapaa imettää kuin keitellä pulloja ja nousta keskellä yötäkin korviketta lämmittämään, esikoisen kanssa meillä oli alusta saakka sellaista.
      Onnea tulevaan kakkoseen! <3

      Poista
  4. Omasta imetysajastani alkaa olemaan jo niin kauan (tajusin tänä aamuna talousleikkaus-uutisia lukiessani, että meidän huushollissa loppuu lapsililisän maksu lokakuussa!!) että vähän joutuu muistia jo kaivelemaan! :) Minä imetin tyttöä vain 2 kuukautta täysipainoisesti, sitten sain nännitulehduksen ja oireena oli mm. verenvuoto. Yllättäen sellaista rintaa ei lapselle tarjottu ja pari viikkoa nännejäni parannellessani johti siihen, että maidontulo loppui melkein kokonaan. Yösyötin sen jälkeen kuukauden ajan, kunnes maito loppui kokonaan. Tyttö eli käytännössä kaksikuisesta lähtien korvikkeella. Aluksi tunsin huonoa omaatuntoa, sitten tajusin ettei asia ollut omissa käsissäni. En itse pitänyt imetyksestä, mutta tein sen silti, sillä koin sen kuuluvan äidin tehtäviin. Voin silti rehellisesti myöntää, että kun imetys loppui kokonaan, olin helpottunut. Tytöllä oli tapana syödä hyyyyyyvin hitaasti aina nukahtaen. Joskus syöttövälit olivat olemattomia ja koin että lapsi roikkui tississä ihan koko ajan. Kaikki on yksilöitä, niin äidit kuin lapset. Etsi asiasta kaikki positiiviset puolet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä esikoinen syntyi keskosena eikä mulla maito noussut missään vaiheessa. Huono omatunto oli raastava, koin olevani maailman surkein äiti! Eikä tilannetta helpottanut muitten ihmisten asiaan suhtautuminen, kaikki ei vaan tunnu vieläkään tajuavan ettei imettäminen tai imettämättä jättäminen ole aina todellakaan valintakysymys!! Joskus muuta vaihtoehtoa vain yksinkertaisesti ei ole! Näiden ihmisten ajattelemattomat kommentit tuntuvat juuri synnyttäneestä todella pahalta.
      Meidän tyttö on siis alusta saakka kasvanut joko toisten äitien maidolla keskolassa ja myöhemmin korvikkeella- ja hyvin on kasvanut! Ei mitään traumoja :)
      Ekan kuukauden ajan itsekin ihmettelin että miksi tästä imetyksestä niin kohkataan, onhan se kätevää joo, mutta kamalaa. Se sattui ja kesti tuntikausia yhteen menoon, mutta sitten se tosiaan alkoi sujua kuin itsestään ja olikin ihanaa! Siksi siitä luopuminen niin tiukkaa nyt tekeekin :)
      Positiivisia puolia koitan pitää mielessäni! <3

      Poista
  5. Tsemppiä oikein kovasti. Samaa tunnemyrskyä olen käynyt läpi. Muistan sen kuinka myös ajattelin olevan ainoa jolle käy näin. Meillä esikoinen tarvitsi tosi paljon maitoa vauvana, sitten tuli rintaraivareita. Vellitkin aloitettiin normaalia aikaisemmin kun korviketta meni niin hurjat määrät. Vuosien aikana olen antanut itselleni ns. anteeksi. Lapsi kasvaa muullakin kuin tissimaidolla. Läheisyyttä voi antaa myös muuten. Ja olipa isäkin tyytyväinen kun sai vauvaa syöttää.

    Kuopuksen imetyksen lopetin neidin ollessa pikkasen reilun vuoden. Imetyksen lopettamista oli jo miettinyt muttei ollut uskaltanut ottaa suurta askelta. Sitten esikoinen joutui sairaalaan ja olin siellä. Näin tuli kuopuksen ja minuun väliin vieroitus. Vaikka toisen kohdalla sain imettää kauemmin kuin alunperin osasin toivoa, niin silti se loppu oli yhtä vaikeaa. Ei oikeastaan juurikaan vauvalle, mutta minulle äitinä. On se tunne vaan niin suuremmoinen kun lapsi on rinnalla. Koin helpotusta kun vihdoin saan enemmän ns. omaa aikaa. Toisaalta sitä mietti saako sitä tunnetta kokea enää milloinkaan (varsinkaan kun lapset eivät ole tulleet sormia napsauttamalla).

    Nyt vain pitää osata miettiä asioista niitä hyviä puolia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamala tunne on kyllä! Ja kuinka moni luulee että on varmasti ainoa jolle käy näin, kaikilla muilla se sujuu :/
      Korvikkeellakin kasvaa kyllä, meilläkin on siitä jo yksi varsin eläväinen 4-vuotias todiste :D

      Ei ollut helpon tien päässä sullakaan imetyksen lopettaminen vaikka noinkin pitkälle onneksi ehdit jatkaa! Ja varmasti se on vaikeaa oamalla tavallaan, oli se lopettaminen sitten kumman päätös vain ja oli sitä sitten jatkunut muutama viikko tai yli vuosi. Kun se on lppu se on loppu, sitä ei enää uudelleen saa alkuun!
      Ja me äidit ollaan niin mestareita syyllistämään itseämme milloin mistäkin :)
      Hyvät puolet mietinnässä! Yksi on juurikin tuo sun mainitsema oma aika, pääsee vähän huolettomammin lähteen vaikka kauppaan tai jumppaan ja tietää että kotona pärjätään ilman muakin :)

      Poista
  6. Samat tunteet on täälläkin läpikäyty. Vanhempaa poikaa imetin 6 viikkoa, jolloin poika huomasi, että hei ei ole mun juttuni. Taistelin kolmekuiseksi asti ja siinä välillä itki niin äiti kuin vauvakin ja lopulta oli pakko viheltää poikki. Tämän jälkeen ymmärsin, että kun äiti voi hyvin, voi myös vauva. Niinpä kävin yleensä lattialle makaamaan vauva kainalossa, kun oli ruokahetki. Kyllä sitä läheisyyttä riitti vaikka vauva pullosta söikin. Sisu olikin temperamentiltaan hyvin paljon leppoisampi ja häntä osittain imetin 8 kuukautta. Veljeksissä on siis valtava ero.

    Yritä todella etsiä ne positiiviset puolet asioista ja anna itsellesi aikaa. Tunnemyllerrys rauhoittuu ennen pitkään ja hormonitkin tasoittuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Meilläkin imetys sai loppua kohden varsin koomisia mittasuhteita, kun kuljin kotona hötkötellen rinnalla kiljuvaa ja venkoilevaa vauvaa, itse olis mieli tehnyt parkua yhtä kovaa :D Ja kyllähän vauva sen vaistoaa kun äiti on ihan hermokimppu ja vääntää itkua. Nyt on jo parempi fiilis kun olen ottanut ainakin askeleen asian hyväksymisen suuntaan :) Meillä Sisu ei tahdo malttaa syödä rauhassa pullostakaan, vika ei siis ollut yksin minussa. Ympärillä on vaan kaikkea niin ihmeellistä ja mahtavaa että ruokailu on toissijaista ;) Marjajugurtti kyllä vedetään nassuun todella keskittyneesti! Se on suurinta herkkua maan päällä :)

      Poista
  7. Mielestäni tosi hieno suoritus neljän kuukaudenkin 'tissiralli' pienillä yöunilla! :)
    Itse käyn nimittäin tällä hetkellä samaa rallia pienillä yöunilla, ja lisäksi minkä olen tässä matkan varrella huomannut, niin pojat taitavat tyttöihin verrattuna olla oikeita suursyömäreitä, joten kovasti odotan, että meilläkin neljä kuukautta tulisi täyteen ja päästäisiin hieman soseitakin maistelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä! Se meni jotenkin niin hujauksessa että itsekin vasta tajusin että aika kauanhan sitä sitten kuitenkin sai jatkaa. Tuntui vain niin lyhyeltä ajalta. Liekö mennyt vähillä unilla jotenkin sumussa ekat kuukaudet!
      Meillä se ralli oli tosi uuvuttavaa, joka aamu ajattelin että edellisyö oli varmaan pahin, vauva vaan tilaa sitä maitoa lisää ja tää on nyt vaan jotain tiheän imun kautta. Mutta sitten kun se vaan jatkui ja jatkui kuukaudesta toiseen, niin väsyihän siinä.
      Voimia sulle ralliin ja hyvää menestystä kiinteiden aloitukseen! Ne vauvan ilmeet kun saa suuhun ekaa kertaa jotain muuta kuin maitoa- priceless :)

      Poista
  8. Tsemppihaleja sinne! Voin kuvitella nuo tunteet niin hyvin... Ekan kanssa imetin sitkeästi 9-10 kk ikään asti vaikka maito koko ajan väheni ja väheni ja joka syötöllä sai lämmittää myös sen lisämaitopullon. Olin kyllä ihan turhautunut silloin jo koko touhuun ja loppujen lopuksi tyytyväinen, kun vauva ei enää välittänyt tissistä ollenkaan. Nyt toisen kanssa koen luopumisen tuskaa jo etukäteen, kun koen kanssa vahvasti, että meidän lapsiluku on myös täynnä. Vielä on maito ilmeisesti riittänyt, ainakin normaalisti kasvaa vaikka tuntuu, ettei sitä maitoa yhtään liikaakaan tule. Korviketta ei ole suostunut juomaan ollenkaan, tuttipullosta kelpaa vain ja ainoastaan pumpattu äidinmaito... Sen takia vähän pelkäänkin miten tulee käymään, jos maidontulo tyrehtyy syystä tai toisesta, mutta ehkä sitten tosipaikan tullen ja kovassa nälässä, korvikekin alkaisi kelpaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei se ihan niin mene että vauva saa sieltä rinnasta niin paljon maitoa kuin tarvitsee- sanoivat imetyksen puolesta messuavat mitä tahansa! Aina se vain ei riitä vaikka kuinka sitkeästi yrittäisi. Ja kasvaa ne lapset korvikkeellakin! :)
      Mutta haikeaa se luopuminen silti on, juuri sen läheisyyden takia. Ei pullon kanssa ihan samaan pääse vaikka vaavin ottaisi kuinka tiukasti kainaloon <3 Kiitos tsempistä!

      Poista
  9. Hei taas täältä samassa tilanteessa olevalta!

    Tai siis meillä on ne samanikäiset pojat, kerroin joskus siitä sekä traumaattisesta synnytyksestäni, ja mm. mitoistani, jotka oli aivan kuin sulla (ja on mulla edelleen, mulla edelleen menossa tää suklaadietti ;) ).
    Meillä stressin aiheuttajana on ollut pojan painon nousu ja sen kautta myös tuo imetys... Kun neuvolassa kyseltiin että miten syön ja juon ym. ja selvästi haettiin syytä minusta, kun paino ei noussut vauvalla riittävästi. Koitin sitten selittää että hän on aina ollut tosi nopea syömään, ja jossain vaiheessa ne pikasyötöt ei vaan riittäneet kun pikkumies kasvoi. Sitten tuli ohjeeksi lisämaito, oma tai korvike 100ml/pvä, ja siitä se pullon tarjoaminen (ei kelvannut) ja maidon pumppaaminen alkoi... Idealla että jos maitoa tulee tosi vauhdilla niin hän syö siinä viidessä minuutissa enemmän. Huoh. Voit kuvitella mikä stressi siitä tuli kun pullo ei kelvannut ja lisäruokaa pitäisi saada menemään. Eikä mullakaan oikein pumppaamalla meinannut tulla maitoa kuin tosi pieniä määriä, ja nekin sitten tuntui olevan pois vauvan rinnalla syömisestä. Meillä tilanne helpottui aika lailla 4 kk kohdalla kun aloitettiin kiinteät, joiden sekaan ollaan laitettu vastikejauhetta. Ei kyllä ollut kivaa kun tuntui että muiden vauvat söi "mitä vaan ja mistä vaan". Ja nyt mitä pidempään aikaa on mennyt, niin huomaan että ei meidän poika vaan ole kauhean kova syömään, vaikka maitoa tulisi kuinka.Syy ei siis varmaan ollut alunperinkään riittämättömässä maidon tulossa.

    Mutta siis ymmärrän tunteesi vaikka missään nimessä ei ole mitään syytä syyllistää itseään.Sullahan on mennyt hienosti tuo imetys, ja poitsu alkaa olemaan jo aika isokin, iloitse siitä että niinkin kauan imettäminen onnistui, se o suuri asia. Mutta sellaista kestosyyllistymistähän tämä äitiys taitaa vähän olla, kaikessa ihanuudessaan...

    Terveisiä Sisulle ja ihania aurinkoisia äitiyslomapäiviä meille kaikille huippuäideille!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No heippa!

      Tosi kurjaa tuollainen, eikä se syömisestä aiheutuva stressi ainakaan maidon tuloa paranna, huomattu on!
      Paras tilannehan olisi jos pystyisi imettämään sen lisäksi että antaa korviketta, mutta yleensä vauva valitsee jomman kumman- rinnan tai pullon- ja siinä valinnassaan pysyy. Meillä valinta oli pullo, siitä saa maitoa niin helposti eikä tarvi paljon töitä tehdä :D
      On toisaalta helpottavaa huomata kuinka paljon ongelmia muillakin on imetyksen kanssa, ettei ajaudu siihen syyllisyyden suohon jossa tuntuu että kaikki muut onnistuu, minä en. Vauvat on niin erilaisia, pitäisi vaan pystyä luottamaan siihen että itse tuntee ja tietää oman lapsensa kaikkein parhaiten. Mutta helppoa se ei ole, joka tuutista tulee hyviä neuvoja ihan kyselemättäkin ;) Täytyy vaan pitää mielessä että itse on jokatapauksessa sille omalle lapselleen kaikkein paras äiti mitä olla voi <3

      Ihanaa kevättä sinne teille myös ja kiitos taas huippukommentista! <3

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)