22.4.2014

Pääsiäisen pullat








Heipsankeikkaa!

Onko suklaamunapöhnästä jo selvitty? Täällä kyllä housut kiristää siihen malliin että pari viimeistä olisi voinut jättää väliin! ;) Suklaamunien, mämmin,  moccachinojen ja muiden herkkujen lisäksi pääsiäisenä tuli kaloreita kerrytettyä hyvällä ruualla, punaviinillä, pitsalla ja siiderillä- ja pullalla. Eikä millä tahansa pullalla, vaan super-söpöillä nutturapullilla :) Vaikka pullaa on tullut vuosien saatossa väännettyä jos jonkinmoisilla virityksillä, tämä oli jäänyt jostain syystä kokeilematta! Ja täytyy sanoa, että tästä lähin taidan korvapuustini pyöräyttää nutturalle! Näin pullan muoto pysyy kauniina eikä leviä tai aukea uunissa.

Kuvallinen ohje nutturapulliin löytyy Emilian Uusi Kuu- blogista. Jokaisella on varmasti se oma, parhaaksi kokemansa pullaresepti, joten en taikinan ohjetta laita tähän. Omasta reseptistäni sen verran, että teen pullataikinan aina munattomana, näin pullista tulee erityisen pehmoisia. Kardemummaa laitan reilusti, puolen litran taikinaan koko putkilollisen ja teen taikinan aina täysmaitoon. Suolaa laitan myös aika reilusti, kaksi teelusikallista puolen litran taikinaan. 

Herkuttelun lomassa meillä on pyhät kuluneet sukuloiden, ulkoillen, munajahdissa ja pihasuunnitelmaa tehden! :)
Kuvassa pullien alla näkyvä marmorilautanen on muuten viiden euron kirpparilöytö, aika kiva! Aina kun kirpparille vien tavaraa myyntiin, vannon että mitään en kotiin takaisin päin vie. Mutta yleensä aina olen jotain kivaa sieltä löytänyt. Instagramissa vilahtikin kolmen euron Burberry- henkinen silkkihuivi, josta tuli suosikkini heti kättelyssä :)

 


 Toivottavasti pääsiäinen meni teilläkin mukavasti? Ai niin, Facebookin puolella jo asiasta mainitsinkin, Teippitarhan arvonnan voittajalle on siis sähköpostia laitettu, en unohtanut :)

- Jenni



6 kommenttia:

  1. Namnam! Maistuis varmaan mullekin. :)) Vähän liikaa kyllä tuli herkuteltua pyhien aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvapuustit on niin parhaita! :) Täällä sai oikeasti änkeä housunnappia kiinni, nyt täytyis ottaa itteensä niskasta kii :P

      Poista
  2. Voi että, mikä blogi-ihanuus löytyi! Selailin tekstejä vähän taaksepäin, niin pakko oli tulla sanomaan, että aivan ihana koti teillä, kivoja diy-ideoita ja suloiset lapsukaiset! Tuo lapsettomuusjuttu oli myös tosi koskettava<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva kuulla että olet viihtynyt täällä meidän juttuja lueskelemassa <3

      Poista
  3. Kerrassaan herkullisia! :p Täytyykin kokeilla tuota reseptiä, mmm ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä! Saattaa mennä pulla jos toinenkin ;)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)