23.8.2014

Lipaston käsittely Osmo Colorin puuvahalla







Muistatteko tämän meidän aulassa olevan mustan lipaston? Se koki aikamoisen muodonmuutoksen ennen paikoilleen pääsyä. Ennen- kuvana löytyy ainoastaan kännykällä otettu kuva mökiltä, jossa tämä kaunokainen nökötti aika unohdettuna kamarin nurkassa (kuva blogin facebook-sivulla). Vanhempani olivat aikeissa jo luopua tästä ja minä yhtäaikaa etsin meille tuunattavaksi vanhaa lipastoa aulatilaan. Niin sai tämä suvussani vuosikymmenet kulkenut lipasto uuden elämän! Lipasto oli saanut ylleen aikojen saatossa punertavan sävyiseksi muuttuneen paksun lohkeilevan lakkakerroksen, ylälaatikostojen lukolliset vetimet olivat vuosia sitten hajonneet ja alalaatikostojen nupit korvattu niinikään uusilla puisilla nupeilla. 

Halusin lähteä hakemaan lipastolle sen alkuperäistä ilmettä vaihtamalla ylälaatikostoihin metalliset vetimet ja alalaatikoihin sirommat, 40-luvulle tyypilliset nupit. Aloitin hiomalla lakkapinnan pois koko lipastosta ja pyyhkimällä kaikki pölyt pois. Mustaksi käsittelyn tein Charin upeasta kaapista tutulla Osmo Colorin Deko-puuvahalla, sävyllä Noki. Käsittely oli äärettömän helppoa, paljon maalaamistakin helpompaa. Puuvaha oli myös todella riittoisaa, pieni määrä riitti koko lipaston käsittelyyn! Ei pelkoa laikullisesta tai raidallisesta lopputuloksesta. 

Lipaston kuivuttua kiinnitettiin etulevyihin vintage-kampauspöydästä löytyneet metallivetimet ja nupeiksi ostin Ikeasta pienet mustat Ulvsbo-metallinupit. Sopivat mielestäni lipastoon tosi kivasti, vaikka eivät vanhoja olekaan. 





Toisen kuvassa näkyvän tuunauskohteen, vanhan wieniläistuolin mustaksi käsittelyn sen sijaan tein -olosuhteiden pakosta lähinnä- kalustemaalilla. Mieluummin olisin tähänkin käyttänyt puuvahaa, niin paljon sillä käsittelystä tykkäsin, mutta kuten kaikki varmasti tietävätkin, vaha ei tartu lakkapinnan päälle. Näissä tuoleissakin (meillä on näitä siis kaksin kappalein, kun kerran parilla eurolla sai, heh!) oli pinnoitteena todella paksu kerros lohkeilevaa lakkaa, jota oli täysi mahdottomuus saada täydellisesti hiottua pois jokaisesta kaaresta ja kolosesta. Kalustemaali taasen tarttui mukisematta myös niihin kohtiin, joihin lakkaa oli jäänyt. Onneksi Tikkurilan Helmi- kalustemaalia saa nykyään myös himmeänä!







Voin siis todella suositella puuvahan käyttöä! Tosi helppoa ja hauskaa :) Vanhasta kalusteesta tuli kuin uusi. Tai no, parempi, onhan tällä takanaan historiaa ja luonnetta huomattavasti Ikean kalusteita enemmän ;)




Jenni


4 kommenttia:

  1. Upeat lopputulokset kummassakin! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Itsekin olen tosi tykästynyt molempiin :)
      Mukavaa viikkoa sinne!

      Poista
  2. Lipasto on niin kaunis! Mä rupesin heti miettimään, että mitä mä voisin tuolla käsitellä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siitä tuli kyllä ihana! Heh, niin mäkin jo heti mietin että mitäs seuraavaksi mustaisin kun tällä oli niin kivaa vahailla :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)