25.9.2014

Päivän asu raakana



 


Moikka! 

Meillä Indiedaysissä vaihtuu profiilikuvat suurempiin portaalin uudistuksen myötä ja omaan kameraani olen asentanut jossakin mielenhäiriössä kuvakooksi melko pienen luvun. Koneeltani ei siis löytynyt yhden yhtäkään tarpeksi suurta kuvaa lähetettäväksi, joten pikkumiehen päiväunien aikaan nappasin muutaman uuden selfien ;) Samalla kun muutimme kameran säätöjä, vaihdoimme kuvamuodoksi RAW:n, eli raakakuvan. Raakakuvahan täytyy aina muokata toiseen muotoon, jotta sen voi esimerkiksi tänne bloggeriin ladata, mutta koska kuvia on tottunut muokkaamaan paljon muutenkin, se vaiva tuntui pieneltä. En sen kummemmin tässä ala raakakuvauksen hyödyistä höpisemään, lisää aiheesta voi lukea vaikka Sulantoblogista tai ihanaisen Monan blogista. 


 


Tässä kohtaa voin jälleen todeta kuinka noviisi olenkaan valokuvauksen saralla, vaikka rakastankin kauniita kuvia ja haluaisin niitä oppia ottamaan, kärsivällisyyteni ei vain riitä kaikkien oppaiden ja ohjeiden lukemiseen. Se on sääli, sillä tiedän blogin sydämen olevan kauniissa ja laadukkaissa kuvissa ja tuntuu hävyttömältä edes tarjoilla teille mitään muuta. Mutta toisaalta, etteköhän te liki (ja ylikin) 300 lukijaa eri instanssien kautta ole mukana jostakin muusta syystä kuin ihastellaksenne upeita teräväpiirtokuvia :D







Nyt kun kuitenkin omin silmin näin näiden kuvien huomattavasti paremman laadun, vaikka en tosiaan tehnyt muuta kuin muutin kuvamuotoa, heräsi nälkä ottamaan selvää mitä oikein saisinkaan aikaan perehtymällä kaikkiin asetuksiin ja aukon valintoihin jne sen sijaan että räpsin menemään kameran automaattiasetuksilla.... Ehkä vielä joskus ryhdistäydyn? Missäs sitä kärsivällisyyttä ja pitkäpinnaisuutta oli myynnissä, anyone...? ;)

Huomaatteko te kuvissa mitään eroa entisiin? Entäs kuvakoko, onko se häiritsevän suuri, oliko vanha kuvakoko sittenkin parempi?




Takki // Lindex
T-paita // Lindex
Farkut // VeroModa
Huivi // By Malene Birger
Korut // Michael Kors, H&M
Saappaat // Ellos


Huomasitteko muuten jotain muuta muutosta...? Instassa tätä grande-hiuskatastrofia jo manasinkin, värjäsin siis huomaamattani ja tahattomasti hiukseni oranssiksi. Mun käsittämätön tietotaito kattaa siis niin valokuvaajan kuin kampaajankin ammattipätevyyden! :D

Jenni


14 kommenttia:

  1. Ihailin tuota sun huiviasi jo aiemmassa postauksessa ja nyt vielä enemmän! Myydäänkö noita jossain vai oletko tilannut sen netistä? :)
    Isot kuvat oli aluksi yllätys, mutta itseasiassa ne on paljon paremmannäköisiä kun pienet! :)

    T.Johhu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivi on ihana, vaikka hinta aluksi kirpaisikin mutta laadun kyllä huomaa :)
      Omani tilasin Isacouture- verkkokaupasta, mutta huivia löytyi vielä viikko takaperin myös Nellyn valikoimasta. Nyt tosin näyttäisi olevan loppuunmyyty!

      http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/asusteet/muut-asusteet/by-malene-birger-632/ominda-scarf-634985-7913/?prog_id=110157&affId=2210305

      Mutta suosittelen kyllä tuota Isacouturea! :)
      Kiva kuulla että kuvakoon muutos oli positiivinen juttu!

      Poista
  2. Isot kuvat ovat paremmat! Ehdottomasti. Mä tiedätkö tykkään ihan hirmuisesti näistä sun asukuvista! (Itsehän en ole saanut aikaiseksi tehtyä sitä sun haastetta vielään...)
    Olet kyllä kaunis ja kuvauksellinen, joten kotikuvien lisäksi näitä asukuvia lisää! :)

    Ja tuosta kuvaamisesta, mä niin tiedän tuon sun fiiliksen. Meillähän aiemmin Mixu kuvasi kaikki blogini kuvat, mutta nyt mä olen joutunut kuvailemaan jo vuoden itse. (Jep, ihan järkkyä!)
    Alkuun vein aina kameran hänelle ja sanoin, että laita säädöt kuntoon, mun hermot ei siihen pysty. Nykyään kaivan jo jalustankin kiltisti ja vetelen säädöt kuosiin. :D
    Ammattikuvaajaa musta ei tule ikinä, mutta kyllä noita kehtaa välillä blogissa julkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukku isommille kuville, jees! Ja voi kiitos <3 <3
      Mullakin haasteiden toteuttaminen yleensä kestää ja kestää ja joskus täysin unohtuukin, sellaista se elämä on :)

      No mä muistankin joskus lukeneeni että teillä Miksu oli kuvausvastaava! Oma hovikuvaaja olis kyllä ihan huippu, tai juurikin sellainen kameravelho joka taikoisi pyynnöstä kaikki namiskat oikeille asetuksille :D
      Itse olen alusta saakka kuvannut ja käsitellyt blogin kuvat, yrityksen ja erehdysten kautta. Jalustakin on Manfrotton huippusellainen, mutta enhän mä jaksa sitäkään esille kaivaa kuin aniharvoin! Täytyis kyllä oikeesti skarpata.
      Joku valokuvauskurssi bloggareille olis huippujuttu, sellainen yhden illan? Skumppaa ja kuvausta? Tulis varmaan ihan huikeita kuvia! ;D

      Poista
  3. Ei näytä ainakaan kuvissa hiustenväri huonolta, syksyiseltä kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, maastoutuisin kyllä lehtikasaan aika vaivatta! ;)

      Poista
  4. Kaunis sinä ja kauniita kuvia.! Raakakuviin en olekaan tutustunut!

    Mä juuri pohdin samaa asiaa ystävälleni, että jaksaako alkaa tutustumaan kameran eri osiin kun kerran on se hieno SMART/Auto toiminto ;)). Mutta kyllä..mä ajattelin alkaa ja pienin askelin.... pysy linjoilla, huomenna nimittäin postausta tulossa ensimmäisestä kokeilusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)

      Joo, se kuuluisa automaattiasetus, jota kaikki valokuvaajat kiroavat :D Mä en saisi varmaan yhtään kuvaa otetuksi ilman sitä vaikka kamerankin pitäisi olla kohtuu hyvä. Mutta pitäisihän sitäkin osasta käyttää...

      No niin, linjoilla ollaan huomenna! :)

      Poista
  5. Sydän pompsahti, kun luin vahingossa päivän asu raskaana!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah! Joo, ei sentään ;) Sepäs oliskin jotakin!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Niin on! Ihan superit <3
      Samoja ei näyttäis enää olevan, mutta nämä on hyvin lähellä:

      http://www.ellos.fi/ellos-shoes/nupukkisaappaat/444382?N=1z141x1Z1z141o7&Ns=RankValue5|1&Nao=0&selArt=600556

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)