14.11.2014

Kampausvinkki pikkujouluun



 


Tässä tulisi perjantain kunniaksi viikonloppuun ja pikkujouluihinkin sopiva kampausvinkki!

Olin viikko sitten perjantaina Muotiliike Olivian ja Parturi-kampaamo Tazzin mallina hiusmuotinäytöksessä ja illalla kolme näytöstä vaatteiden vaihtoineen kestänyt, 12 tuntia sitten tehty kampaus, oli yhä edelleen kuvauskelpoinen. Hiukan olivat kiharat loivenneet ja pinnejä noussut puseron pukemisen ja riisumisen myötä kampauksesta, mutta tällä samalla kampauksella mentiin (kehtaanko edes kertoa...) kolme päivää! Hyvin laitettu hius ei missään vaiheessa tuntunut likaiselta eikä kampaus pahemmin edes lässähtänyt. Ensimmäinen päivä mentiin tällä kampauksella, seuraavana päivänä nostelin muutaman kiharan ylös kiinni ja kolmantena päivänä nostin kaikki kiharat ylös ja kiepsautin nutturalle. Kestämään tehty kampaus siis! :) Itse näytöksestä minulla ei kuvia olekaan, mutta myös esittelemäni asu (valkoinen laskeutuva pusero kimaltavine paljettihihansuineen, mustat kapeat housut ja korkeakorkoiset saappaat) oli myös hyvin minun tyyliseni kokonaisuus. Päivä oli kaikenkaikkiaan todella kivaa vaihtelua normaaliarjen verkkari-ponnari-lookille ;)






Kampauksen teki taitava kampaajani Mari parturi-kampaamo Tazzista, mutta mikäli ranskanletin teko on hanskassa, onnistuu tämä kampaus varmasti ihan itsekin toteutettuna. 


Nosta hiusten päälliosa päälaelle pois tieltä. Aloita tekemällä sivuille kaksi ranskanlettiä päällekkäin tiukasti päätä myöten. Letitys onnistuu paremmin jos suihkutat osioihin hiukan muotoilunestettä tai suolasuihketta. Kiinnitä letit pinneillä. Seuraavaksi kiharra hiukset. Aloita hiusten kihartaminen takaa. Suihkuta osioihin pitoa antavaa lämpösuojan sisältävää muotoilunestettä, esim. Lanza Healing Smooth Thermal Defense Heat Styler. Kiharat voit tehdä suoristusraudalla tai kiharruspuikolla, jolla nämä kiharat tehtiin. Kiharra hiukset kauttaaltaan. Seuraavaksi tupeeraa hiuksia edestä ja päälaelta ja kiinnitä muutamalla hengettömällä. Voit lopuksi vielä haroa kiharoita sormilla auki, kiinnitä kampaus lopuksi suihkaisemalla kosteussuojan sisältävää hiuslakkaa! Seuraavalle päivälle voit antaa jatkoaikaa kampaukselle nostelemalla kiharat pinneillä ylös tai kiepsauttamalla ne huolettoman sekaiselle nutturalle :)


Oikein hauskaa viikonloppua teille!

Jenni



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! :)