Piti tulla kirjoittamaan teille postaus mokkapaloista. Pyyhin sen pois. Kirjoitinkin pitkän sekavan pätkän väsyneen äidin ajatuksia. Pyyhin pois senkin. Sillä vaikka tämä onkin minun henkilökohtainen blogini ja käsittelee pääasiassa minun elämääni, olotilani johtuu muista ihmisistä ja olosuhteista joille en voi mitään. Ja jälleen kerran väsymyksen suossa mönkiessäni olin kuitenkin kristallinkirkkaasti tietoinen siitä kuinka etuoikeutettu ja hyväosainen ihminen olen. Onneksi! Mikään ei ole rasittavampaa kuin pikkuasioista kitisevät ihmiset, joilla on oikeasti kaikki hyvin mutta he eivät vain tajua sitä itse.
No mikä sitten sai Kaikki-On-Ihan-Ok-äidin lukittautumaan yksin vessaan itkua tihrustamaan ihan tavallisena torstai-iltana? Pitkään jatkunut valvominen, itkuinen ja kipeä lapsi. Huoli ja väsymys. Stressi hoitamattomista hommista. Muistaisin, että olen nukkunut enemmän kuin neljä tuntia putkeen joskus keväällä 2013. Jos silloinkaan. Pikkuvauva-aikana nyt ei tietenkään nukuta, sehän on selvä. Kun yösyötöt jäivät, alkoi pikkuisen sairastaminen. Korvatulehduksia, hampaiden tuloa, nuhaa, rs-virusta. Ja sitä se on ollut näihin päiviin saakka. Viimeisen korvatulehduksen jälkeen saimme ajan korvien putkitukseen jossa kävimme viime keskiviikkona. Takana on pelkkiin korvatulehduksiin seitsemän antibioottikuuria, joista suurin osa täysin hyödyttömiä, ja pikkuisella kuitenkin ikää vasta vähän reilu vuosi. Nyt toivonkin, että putket pysyvät korvissa ja tulehdukset ovat historiaa. Että me kaikki saisimme nukkua edes sen viisi tuntia putkeen, ilman kipulääketainnutusta.
Väsyneenä äidilläkin luonnollisesti on pinna kireällä. Tuntuu että nyt palattuani töihin, vapaapäivinänä olen hyvin kysyttyä seuraa. Lahkeessani, kainalossani ja hiuksissani roikkuu koko ajan pieni hätääntynyt poikanen. Vessaankaan ei ole yksin menemistä. Iltaisin isin tullessa kotiin, ollaan hetken aikaa kuin mitään ei olisi ollutkaan. Isiä viedään kädestä leikkimään legoilla ja naureskellaan. Äidille tulee epätodellinen olo. Kuvittelinko vain koko päivän kestäneen höykytyksen? Kuvittelinko vain yhä korvissani tinnituksen lailla kaikuvan huutokonsertin, kuvittelinko etten ole tänäänkään ehtinyt itse syömään yhtään mitään? Saako ihan vain äidin läsnäolo lapsen heittäytymään välillä mahdottomaksi?
Iltaisin kun vihdoin olisi aikaa lähteä vaikka jumppaan tai salille, ajatuskin kirkkaista valoista, musiikista ja kehon rääkkäämisestä tuntuu itsemurhalta. Mieluiten sulkeutuisin ihan yksin pimeään huoneeseen ja vain olisin hetken. Ajattelematta, puhumatta, huolehtimatta. Vaikka sitten siellä vessassa paremman puutteessa. Olen luopunut muidenkin blogien lukemisesta, se on tällä hetkellä vain muistutus kuinka hyvin toiset äidit näillä korteilla pelaavat. Kodit ovat siistejä, sängyt pedattuja, lapset kauniisti puettuja ja aikaa riittää töissä käymiseen, opiskeluun, harrastuksiin, bloggailuun ja vaikka mihin (miten te sen oikein teette??). Tulee huono omatunto etten nyt jaksa panostaa parisuhteeseen tai itseeni, en jaksa pohtia urakehitystä enkä itseasiassa yhtään mitään muutakaan. Kun on samat puurolautaselliset ja raejuustot siivonnut kolmannen kerran lattialta, vaativin aivojen ponnistus on leikittely ajatuksella josko jättäisikin seuraavan lattialle lentävän lastin siivoamatta. (En muuten ikinä jättäisi, sillä näen sieluni silmin kuinka siihen läjään menisi seuraavaksi pyörimään lapsi ja sitten saisinkin pyyhkiä lähmät koko talosta...)
Miten sitä sitten paremmin jaksaisi tämän härdellin keskellä? Aiemmin tsemppasin itseäni kofeiinilla pitkin päivää. Kahvin piristävä vaikutus iski kuitenkin vasta keskiyöllä, laittaen sitä ennen minut kaksinkerroin vatsakivuista. Nyttemmin olenkin korvannut lähes kokonaan kahvin aamukahvia lukuunottamatta vihreällä teellä. Kun ennen hain nopeaa energiaa karkeista, yritän nyt korvata sitä pähkinöillä ja hedelmillä. Univaje ja stressi pahentavat nivelkipuja varsinkin nivelrikkoisissa polvissa (siis häh, kuinka vanha mä oikein olen?!), siihen vaivaan yritän jälleen löytää apua kokeilemalla uudestaan orgaanista rikkiä. Opti MSM:n on minulle jo entuudestaan tuttua tavaraa, mutta aiemmin olen käyttänyt sitä luultavasti liian pienellä annostuksella ja kapseloidussa muodossa. Nyt sekoitan rikkikiteet suoraan nesteeseen yhdessä sen imeytymistä parantavan C-vitamiinijauheen kanssa. Tämä väsyneen äidin cocktail on ainakin tosi piristävä, seuraillaan miten tuo apua nivelkipuihin :)
Ja loppuun vielä, kyllä meillä täällä oikeasti menee ihan hyvin. Lapset eivät todellakaan sairasta, itke tai kiukuttele koko aikaa enkä minäkään vollota vessassa läheskään joka päivä. Vielä meillä nauretaan enemmän kuin itketään ja se on hyvä juttu se. Mutta väsymys on siitä jännä juttu, että se vaikuttaa kyllä ihmiseen kokonaisvaltaisesti, eikä mitenkään positiivisella tavalla. Väsyneenä kaikki pikkuasiatkin saavat valtavat mittasuhteet. Loppujen lopuksi en kuitenkaan nykyistä elämääni vaihtaisi elämään ennen lapsia; elämään, jolloin nukuin kun väsytti, söin kun oli nälkä jne. Kyllä senkin elämän aika vielä tulee.
Mut hei, nyt kun tämä on saatu sydämeltä niin kiinnostaisko teitä kuitenkin ne mokkapalat? :D Jos saisin reseptin ladattua tännekin? Oli muuten sikahyviä! (Jaa mikä dieetti?) ;)
Jenni
Ps. Facebookissa esitettyyn kompakysymykseen vastaus on tietysti: Ei mitenkään. Tai harvakseltaan ja huonosti! :D