22.3.2015

Hampaiden valkaisu kotona - testissä SWISS WHITENING



 

Olen aina ollut tyytyväinen melko valkoisiin hampaisiini, mutta ikä, punaviini ja kahvi ovat alkaneet jättää niihin tummia jälkiä. Aiemmin olen kokeillut kotona tehtävää valkaisua hampaisiin kiinnitettävien valkaisevien liuskojen avulla ja ollutkin lopputulokseen tyytyväinen. Mutta liuskojen vaivalloinen ja hankala käyttö eivät ole kannustaneet jatkamaan niiden käyttöä. Nyt häiden kynnyksellä ajatus valkoisemmasta hymystä kävi taas mielessäni ja olinkin heti valmis kokeilemaan kun Swiss Clinicilta ehdotettiin testattavaksi kotona muotoiltavien muottien avulla tehtävää tehokasta mutta hellävaraista hampaiden valkaisua!

Pakkaus sisältää kaiken tarvittavan; muotoiltavat hammaskiskot (ylä-ja alahampaille sekä yksi varakisko), valkaisevan geelin ja suojakotelon kiskoille. Ohjeet olivat selkeät, mutta kaivatessa yksityiskohtaisempia ohjeita, suosittelen perehtymään valmistajan sivuilta löytyvään kattavaan tieto-osioon.  



Aloitin muotoilemalla kuumassa vedessä kiskon omiin hampaisiini sopivaksi. Lämmitin vedenkeittimellä vettä, varasin kaksi kulhoa joista toiseen kaadoin kuuman veden ja toiseen kylmää vettä kiskon kovettamiseen. Muotit muotoillaan vain kerran ennen ensimmäistä käyttökertaa.

  1. Pese hampaat.
  2. Varaa kuumavesikulho ja kylmävesikulho käden ulottuville.
  3. Ota muotti ja kasta se kuumaan veteen muutamaksi sekunniksi.
  4. Asettele muotti ylähampaisiin peilin edessä: pidä etusormella ja peukalolla muottia edestä paikoillaan ja venytä muottia varovasti hampaiden sivuille. Pure hampaat yhteen.
  5. Ota muotti suusta ja upota se kylmään veteen kovettumaan.
  6. Toista sama toisella muotilla alahampaille.
  7. Pursota ruiskusta geeliä muottiin, tosi pieni määrä riittää! Valmistaja neuvoo ohjeeksi ½ml tai vähemmän kiskoa kohden. Ylimääräinen geeli vain pursuaa muotista ja saattaa ärsyttää ikeniä.
  8. Varaudu olemaan hiljaa omissa oloissasi seuraavat 30-60 minuuttia ;)
  9. Vaikutusajan jälkeen poista muotit suusta ja huuhtele suu vedellä.
  10. Huuhtele muotit ja laita koteloon odottamaan seuraavaa valkaisuhoitokertaa.



Valkaisun voi tehdä päivittäin kunnes haluttu lopputulos on saavutettu. Valkaisuteho säilyy hampaissa jopa vuosia, mutta suositus on uusia käsittely esimerkiksi kerran vuodessa, sillä valkaisun jälkeenkin hampaat tummentuvat kahvista, teestä, colajuomista, punaviinistä ja esim.  voimakkaan värisistä mausteista. Valkaisuhoitojakson aikana ei suositella värjäävien ruokien ja juomien käyttöä. 

Itse olen nyt ehtinyt valkaisun tehdä pariin kertaan ja olen tyytyväinen. Jo näiden kahden kerran jälkeen hampaat näyttävät kirkkaammilta ja tummentumat vaaleammilta, eli juuri siltä mitä lähdin hakemaankin. Aion kuitenkin jatkaa käyttöä vielä muutaman kerran, sillä överivalkoisia hollywood- hampaita tällä ei tule, sitä ei tarvitse pelätä! Käyttökokemuksistani tähän mennessä voisin muuten vielä mainita että käyttö oli äärimmäisen helppoa, geeli ei ärsyttänyt ikeniä vaikka omani ovatkin todella herkät, hampaat eivät ole vihloneet valkaisun aikana eivätkä sen jälkeen. Aine ei myöskään maistu pahalta (ei itseasiassa oikein miltään), nämä olivat ainakin niitä seikkoja jotka minua itseäni ennen käyttöä mietityttivät :)







 Onko siellä ruudun toisella puolella valkoisemmasta hymystä haaveilevia? Ilokseni sain nimittäin teille jaettavaksi alekoodin Swiss Clinicin verkkokauppaan, jolla te blogin lukijat saatte SWISS WHITENING- valkaisupakkauksen 10 euroa edullisemmin, hintaan 49; !

Syötä kassalla koodi WhiteFi kohtaan lahjakortti/alekoodi ja päivitä ostoskori :)


Palailen kertomaan valkaisuhoidon tuloksista myöhemmin!


Jenni


Ps. Ette muuten usko, kuinka monta kertaa ajatuksissani kirjoitin tähän blogitekstiin "valkaisuhoidon" sijaan "katkaisuhoito"... :D Apua! Piti oikolukea vielä moneen kertaan ettei siellä vain kummittele enää yhtään katkaisuhoitoa!



Tuote on saatu testiin blogin kautta.

10 kommenttia:

  1. Tätä valkaisusysteemiä olisi kiva kokeilla. Olen joskus vuosia sitten käyttänyt valkaisuliuskoja ja ne toimivat minulla hyvin. Nyt huomaan, että valkaisu olisi taas paikallaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin ne liuskat valkaisivat hyvin, mutta niiden käyttö näihin verrattuna on kyllä työläämpää. Ja niiden liuskojen kanssa esiintyi vihlomista, tällä menetelmällä ei ole vihlonut :)
      Kannattaa kokeilla kummasta enemmän tykkää!

      Poista
  2. Voi kuinka mä odotan että imetys loppuu ja saan valkaista hampaani! Kokeilupakkaus on tilattu jo, en kestä näitä mun keltaisia palikoitani XD.

    <3 Hannele
    http://www.rakkaudellahannele.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on aikaa, malta nyt vielä hetki ja nauti imetyksestä! Ei se loputtomiin jatku :)

      Poista
  3. Mun niiiin pitäis saada näille hampailleni tehtyä jotain ennen kevään juhlia, enhän mä mihinkään kuvaukseenkaan voi mennä tälläsillä hampailla!! Voi kun vaan olisi rahaa... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tehokkaaksi valkaisuksi tosi edullinen, jos valkaisuun tahtoisit. Ne Crestin liuskatkin muistaakseni oli lähes 40€ ja hammaslääkärivalkaisu sitten onkin jo monta sataa! :)

      Poista
  4. Olen käyttänyt crestin valkaisuliuskoja. Ne kyllä valkaisivat mutta muutaman päivän päästä tuli todella ikävää vihlontaa jota kesti aikansa. Menin kerran jopa liuskat suussa töihin :D Mumisin vain huomenet työkavereille. Näitä swissin liuskoja voisin kokeillakin.

    T: Taiga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mulla! Valkaisuteho oli hyvä, mutta niiden asettelu suuhun oli jotenki hankalaa ja ne tuntui valuvan pois paikaltaan ennen aikojaan. Ja vihlonta alkoi mulla oikeastaan heti kahden liuskan jälkeen, parissa kolmessa päivässä siis. Nämä pysyvät hyvin paikallaan kun ovat mitoitettu jokaisen omien hampaiden mukaan ja teho on hyvä! Suosittelen kokeilemaan :)
      Nää muotit suussa ei sit kyllä oikein töihin mennä ;D

      Poista
  5. Moi! Nyt tulee ihan aiheeseen liittymätön kysymys :) Onko sinun timberlandin Mukluk-saappaat hyvät? Onko niissä jotain huonoja puolia mihin olet törmännyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvät! Loistavat kovien pakkasten superlämpimät saappaat!
      Jos joku huono puoli pitää hakea niin sekin ehkä koskee niiden kanssa käytettäviä ulkohousuja. Niiden varret on aika muhkeat kun on kunnolla topattu, joten joko täytyy olla ulkohousuissa aika leveä lahje ILMAN lumilukkoa tai sitten niin kapea lahje että sen saa saappaiden sisään.
      Itseasiassa ratkaisin tänä keväänä asian ostamalla alennusmyynnistä Luhdan hiihtarimalliset ulkohousut! Mahtuu saappaiden sisään kun on nilkkaan asti tiukat mutta silti lämmintä neonpreeniä :)
      Eli mun kokemuksen mukaan lumilukolliset housut ei oikein noiden saappaiden kanssa toimi, mutta itse saappaat on kyllä ihan huiput! Niissä ei todellakaan jalat palele :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)