13.4.2015

Lemon & Crisis








Sanotaan, mitä kauemmin pysyy poissa, sitä vaikeampaa on palata. Se pätee myös bloggaamiseen! Tuntuu, etten oikein osaa kirjoittaa tänne enää mitään. Kun on pitkään ollut poissa, pitäisi olla jokin maailmanluokan syy poissaololleen (in my mind only). Keksin parannuskeinon johonkin kauheaan sairauteen. Pokkasin Nobelin. Sain aivotärähdyksen. Purjehdin maailman ympäri.




Itseasiassa olen lähinnä maleksinut. Työt- tai lähinnä niiden puute-, häiden järjestelyyn liittyvät tuhatjasata asiaa, sairastelevat lapset, ikäkriisi, ulkonäkökriisi, urakriisi, pyykkivuorikriisi. Olen jälleen pakon edessä nostanut pöydälle täyskäännöskortin. Onko jo liian myöhäistä lähteä opiskelemaan täysin uutta alaa, varsinkin kun ei ole minkäänlaista paloa mihinkään uuteen suuntaan? Mihin sitä sitten lähtisi (=urakriisi)? Ei tämän ikäisenä voi enää lähteä päämäärättömästi poukkoilemaan opintojen maailmaan, pitäisi olla jo selvät sävelet (=ikäkriisi). Ja eikö naisilla aina ole pieni ulkonäkökriisi meneillään...? Pyykkivuori, need to say more :D

Kun harteille kasaantuu liikaa kaikkea, ei osaa tarttua yhtään mihinkään. Seisoo vain tumput suorina katselemassa kun kaikki ympärillä luhistuu. Tältä tuntuu pahimpina hetkinä. Tekisi mieli potkaista itseään takalistoon ja huutaa "Ryhdistäydy! Kerää itsesi! Toimi, tee jotain!"  Pelko ja epävarmuus tulevasta ovat vain sellaisia asioita, jotka sotkevat kaiken. Luottamus tulevaan on perusta, jonka ollessa kunnossa kaikki muukin on mahdollista. Nyt kun yllättäen joutuukin ihan uuden asian eteen, kestää hetken koota itsensä ja löytää elämälle uusi suunta. Onko se suunta sama vai uusi, siinä vasta pulma.

Kuvat ja otsikko eivät taaskaan juuri mitenkään liittyneet itse tekstiin, mutta ajattelin tämän olevan kivempi kuvakulma kuin se pyykkivuori. Tai Meikittömän Maanantain naama. (Tosin jälkimmäinen näkyy kyllä Instagramissa ;))





Vähemmän stressaavaa viikkoa teille! <3

Jenni

14 kommenttia:

  1. Muuta neuvoa en osaa sanoa kuin yksi asia kerrallaan! Itse huomaan, jos on liikaa kaikkea niin on paljon helpompi toimia, kun keskittyy vain ja ainoastaan yhteen asiaan!! Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Täytyis osata keskittyä yhteen ongelmaan kerrallaan. Usein vaan helpommin sanottu kuin toteutettu :D
      Kiitos <3

      Poista
  2. Voi hitsi, ura- ja opiskeluasiat on kyllä ahdistusta aiheuttavia juttuja. Ei välttämättä niinkään tässä iässä, mutta tässä elämänvaiheessa (lapset ja lainat). Tunnistan niin tuon kaikki kaatuu päälle tunteen, ja se loppumaton pyykkivuori ei kyl yhtään auta asiaan... Kauheesti tsemppiä!!
    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei kyllä taloudellisesti huvittaisi enää heittäytyä opiskelijan elämään :/ Ja miten sitä pystyisi keskittymään opintoihin kun omaa aikaa ei ole vuorokaudessa usein tuntiakaan? Aika mahdottomalta tuntuu :( Ehkä keskityn nyt alkuun tuon pyykkivuoren valloitukseen!
      Kiitos Elina <3

      Poista
  3. Voi voi, pohdiskelet vaikeiden päätösten keskellä. Tiedän tunteen, vielä vuosi sitten itse pohdin uran ja perheen välillä. Päädyin kuitenkin perheeseen ja nyt minulla on pieni tyttövauva kainalossa. Enkä ole katunut hetkeäkään. Olen vielä sen verran nuori kuitenkin, että uraa kerkeen luomaan / tekemään. :) Paljon tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, keskityt nyt hyvillä mielin pieneen tyttöseen! :)
      Itse olen lapset tehnyt ja ollut poissa töistä hyvästä syystä enkä ole ratkaisuitani koskaan katunut. Ikävä vaan ettei ollutkaan mahdollista palata entiseen nyt kun olisi taas ollut aika ja halu palata työelämään :(
      Enää en halua kotiinkaan jäädä, jotakin uutta pitäisi siis keksiä. Mä kun en ikävä kyllä ole enää edes niin nuori uraa luomaan :D
      Kiitos, ja ihania hetkiä vauvan kanssa sinulle <3

      Poista
  4. Hehe, ihana! <3 Tsemppiä kriiseilyyn, kyllä nuo jutut siitä lutviutuvat ajan kanssa. :) Tuutko muuten IDI-hulinoihin parin vkon päästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :D Eiköhän :)
      Olis kyllä huippua päästä vähän päätä tuulettaan! Ilmottautunut olen, kunhan muksut vaan olis siihen mennessä terveinä ja yökyläkunnossa niin mikään ei pidä mua poissa! :)

      Poista
  5. Itse aloittaisin myös pyykkivuoresta :) Oma pää toimii niin että kaikki on jotenkin selkeämpää ja helpommin kestettävissä kun ympärillä on siistiä ja kaunista! Lähes 35-vuotiaana äitinä nuo kaikki mainitsemasi kriisit on hyvin tuttuja... Ja p.s. jos ehdit jossain vaiheessa kertoa kokemuksiasi Anastasian kulmatuotteista olisi mielenkiintoista lukea :) Tämä on ihan mun lemppariblogeja, toivottavsti jaksat ja ehdit vielä jollain tahdilla jatkaa postaamista! Hyvää kevättä :) Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siitä on aina hyvä aloittaa :D Samoin toimii minunkin pää ;)
      Kulmapostaus kuule justiinsa ajastettu huomisaamuksi!
      Kiitos, niin kiva kuulla että olet täällä viihtynyt <3
      Aurinkoista kevättä sulle myös :)

      Poista
  6. Viime viikonlopun Hesarissa oli juttu yli 50-vuotiaista, jotka kouluttautuvat lähihoitajiksi (esim jäätyään entiseltä alalta työttömäksi) koska koulutus on lyhyt ja työpaikka varma. 45-vuotiaana ihminen on vasta suunnilleen työuransa puolivälissä - luultavasti puolivälin alapuolella, koska eläkeikä edelleen varmasti nousee. En tiedä kuinka vanha olet, mutta taatusti reilusti alle tuon 45:n :-) Eli hyvin on aikaa suorittaa huomattavasti lähihoitajaa aikaavievempikin tutkinto! Kunhan vaan keksisi mitä haluaisi - sama pohdinta täällä 46-vuotiaana...ilman ikäkriisiä tosin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitajakoulutusta minullekin työkkärissä ehdotettiin, mutta yhdessä tuumin virkailijan kanssa tulimme siihen tulokseen että siinä jos missä ammatissa tarvitaan täyttä omistautuneisuutta juuri siihen alaan. Se multa puuttuu. Tämä maailma ei kaipaa yhtään lisää työhönsä kyllästyneitä hoitajia, ja pelkäisin että minusta tulisi sellainen :/ Se ala ei van ole minua varten.
      Mutta oikeassa olet, koskaan ei ole liian vanha täyskäännökseen vaikka nyt siltä tuntuukin!
      Tsemppiä uravalintojen kanssa pohdiskeluun sinullekin :)

      Poista
  7. Pakko sanoa ensin, että blogisi on ihana... avoin, rehellinen ja kaunis. Olen lukenut sitä jo pitkään mutta kommentointi on jäänyt tekemättä. Omat lapseni ovat aika saman ikäisiä kuin sinulla ja olen painiskellut pitkään juuri samojen ajatusten kanssa. Syksyllä olisi paluu töihin mutta työnkuvani on muuttunut niin paljon, että en ole ollenkaan varma mitä ja mikä minua odottaa. Lisäksi olen kaivannut elämääni jotain muutosta mutta en vain ole tiennyt mikä se olisi.

    Sattuman kautta olen nyt kuitenkin löytänyt elämääni uutta ja ihanaa tekemistä. Kaikki alkoi vuosi sitten lapseni korvatulehduskierteestä ja huolesta hänen suolistonsa hyvinvointia kohtaan. Jatkuva antibioottien syöminen kauhistutti ja silloin tuli tutkittua paljon suoliston hyvinvointiin liittyviä kirjoituksia. Sitten puolivahingossa olen löytänyt itselle uuden harrastuksen, josta toivon mukaan saan jossain vaiheessa myös työn. Löysin siis luonnonmukaisen tuotesarjan, joka tukee suoliston hyvinvointia ja joka sopi meidän perheelle täydellisesti. Ja nyt toimin tuotteiden jälleenmyyjänä. Tarkoitukseni ei ole mainostaa mitään tuotteita, vaan kertoa, että joskus elämä antaa sinulle juuri sen mitä tarvitset, odottamatta ja yllättäen, ja ehkä jopa vähän kummallisten mutkien kautta. En ikinä olisi voinut kuvitellakaan itseäni minkäänlaisena myyjänä ja nyt en voisi olla onnellisempi, että lähdin kokeilemaan. Olen saanut elämääni paljon lisää naurua, iloa, uusia ihmisiä ja positiivista energiaa. Ei tämä varmasti kaikkien juttu ole, mutta minulle tämä on ollut juuri SE puuttuva osa. :)

    Tsempppiä sinulle, mitä ikinä päätätkään tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos i h a n a s t a ja tsemppaavasta kommentistasi!! <3
      Olet satakymmenen prosenttisen oikeassa, uusia ovia avautuu jos niille vain antaa mahdollisuuden. Ja se uusi alku voi tulla ihan puun takaa, suunnasta jonka ei olisi voinut kuvitella olevan mahdollista. Itsekin olen tietoisesti yrittänyt astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja ajatella että ehkä voisinkin tehdä jotain muutakin kuin oman alan ja koulutustani vastaavaa työtä. Ehkä jopa opiskella kokonaan uuden ammatin. Tätä miehenikin minulle koko ajan hokee, että ihan hyvin voisin alaa vielä vaihtaa :)
      Ihanaa että olet löytänyt tuollaisen homman, johon oikeasti tunnet "paloa" ja intohimoa. Sellainen on kullanarvoista :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)