22.11.2015

Kuulumisia








Pitkästä aikaa moikat!

Nyt kun vihdoin on hetki aikaa rauhassa istahtaa koneelle, ei tahdo saada sanaakaan kirjoitetuksi. Kameran kuvasaldokin näyttää nollaa, pää lyö samaa tyhjää lukemaa. Höh! 
Töissä on riittänyt kiirettä ja töiden jälkeen kotona sitä vasta onkin riittänyt. Varsinkin Sisu ehti tottua siihen että olin muutaman kuukauden kotona ja osoittaa nyt mieltään hyvinkin määrätietoisesti kun iltaisin tulen töistä kotiin. Mennessäni iltavuoroon meillä on onneksi aikaa sylitellä kaikessa rauhassa ja katsella Muumeja pyjamat päällä ilman kiirettä. Ja nyt edessä ruhtinaalliset kaksi vapaapäivää :) Jääkaapissa odottaa piparitaikina, luulenpa että huominen pyhitetään jauhojen pöllytykselle ja taikinan maistelulle (ehkä pari pellillistä pipareitakin saadaan aikaan)



Eilen pikkujouluja viettäessä tajusin että jouluun on tosiaankin aika vähän aikaa. Onneksi osa lahjoista on jo hankittu ja toissapäivänä satanut lumi edesauttaa joulufiiliksen löytymistä. Ensi viikonloppuna voisi myllätä joulukoristelaatikot esiin ja miettiä mihin tänä vuonna laitetaan mitäkin. Ja ne joulukalenterit, tänä vuonna ei auta tehdä sitä virhettä että jättää niiden hankinnan aivan viimetippaan ;) Ekat jouluvalot jo virittelin sisälle, instasta voi käydä kurkkaamassa minne!

Selasin blogia vuoden taaksepäin, viime vuonna tähän aikaan oli aiheena adventtikynttelikkö. Sen aika onkin ihan pian, postauksen löytää täältä. Ehkäpä näin pikkujoulujuhlien aikaan kotona sattuukin olemaan muutama tyhjä glögi- tai viinipullo...

 



Rauhaisaa sunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa <3

Jenni

4 kommenttia:

  1. Hyvä kun muistutit, pitääkin jostain taikoa adventtikynttelikkö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen on onneksi helppo tehdä vaikka viimetippaan jäisikin :)

      Poista
  2. Siis ihan oikeasti mä vasta havahduin tänään siihen, että jouluun on enää neljä viikkoa! Miten nopeasti aika meneekään :) Meillä on sitä ennen vielä muutto ja kamala rumba huonekalujen ja sisustuksen kanssa, joten ihan kamalasti ei kotiin pysty jouluista tunnelmaa laittamaan. Tuo adventtikynttelikkö on hauska idea ja siitä saisi helposti sovellettua omannäköisensä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tsemppiä! Kuulostaa aika hurjalta. Mutta loppujen lopuksi joulun tekee ne rakkaat siinä ympärillä, viis siitä vaikka koristeet uupuisivat ja muuttolaatikot olisi purkamatta <3

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)