28.10.2015

2- vuotisjuhlat




Meillä vietettiin parisen viikkoa sitten Sisun 2- vuotisjuhlat. Pikkumiehen juhlien järkkääminen onnistui ilman sen kummempaa stressiä, ei mielettömiä yhteisleikkejä tai tajunnan räjäyttäviä teemajuhlia! :)
Kaksivuotias ei onneksi vielä esitä hurjia toiveita edes juhliensa tarjoilujen suhteen. Mutta on silti aina kiva jotenkin ottaa huomioon ihan pienenkin suosikit ja kiinnostuksen kohteet tarjoiluja suunnitellessa. Kakun olin jo päättänyt tehdä mahdollisimman simppelisti nakukakkuna ilman kuorrutuksia. Hääkakkumme innoittamana päädyin suklaakakkupohjaiseen vadelma- vaniljakermakakkuun. Kakun koristeluun sain idean I love me- messuilla Fazerin osastolla, jossa oli esillä kasoittain uusia salmiakilla ja vaniljasokerilla kuorrutettuja lakupaloja. Ne näyttivät aivan kivenlohkareilta! Sisu on hulluna kaikkiin suuriin maansiirtolaitteisiin ja päätinkin tehdä työmaakakun. Kakun päälle raastoin tummaa suklaata soraksi, kasasin Fazerin uusia salmiakkilakuja kiviröykkiöksi ja päälle pieni kaivuri nostelemaan kiven lohkareita. Juomapilleistä ja liitutaulutarrasta tein vielä onnitteluviirinauhan kakun päälle. Kakku oli sankarin mielestä erittäin ihana :) Parasta oli että kakkukoristeen sai ottaa leikkeihin!






Muistan että nakki- lihapulla- kurkku- tikkuja oli tarjolla jo omassa lapsuudessani ja ne tekevät yleensä kauppansa niin aikuisten kuin lasten keskuudessa. Muita suolaisia oli Ranskalainen tomaattipiiras (ohje täältä), Kreikkalainen voileipäkakku ja Tex- Mex piirakka. Makeiksi leivoin kakun lisäksi rapaita toffeekolmioita (ohje täältä) ja suklaisia mascarponeleivoksia.

Lisäksi tarjolla oli kotimaisia omenoita, viinirypäleitä ja nameja. Kaikki herkut tekivät hyvin kauppansa, vaikka lapsivieraat yleensä luottavatkin vain nameihin ja naksuihin! Jos muutkin reseptit kiinnostavat teitä, voin niitäkin lisäillä tänne :)








Hurjaa, että miedän pikkupoikanen on jo kaksivuotias. Omatoiminen, huumorintajuinen, iloinen vesseli. Kertakaikkisen ihana pakkaus <3 Eilen kun kävimme hammaslääkärissä, reipas poika sai kuulla että unitutitkin olisi nyt hyvä heittää oravavauvoille. Luulen että tuteista luopuminen tulee olemaan kovempi isku minulle kuin Sisulle, se on ikäänkuin se viimeinen merkki vauvasta...sen jälkeen mun vaavista tulee virallisesti iso pieni poika. Nyyh!

Jenni




26.10.2015

Messut- miten meni noin niinkuin omasta mielestä?




 

Pahoittelut taas hiljaiselosta täällä. Se yleensä tietää päinvastaista oikeassa elämässä, kiirettä ja hoppua on riittänyt! Ihan kivaa hoppua kyllä: ollaan juhlittu Sisun 2- vuotissynttärit, kirppistelty moneen otteeseen, laitettu pihaa ja kävin kampaajallakin pitkästä aikaa! Burgundy sai kyytiä ja nyt mulla on hetken aikaa aika villi Halloween- tukka, kuten Mandi asian totesi ;) Instassa todistusaineistoa tästä.

I love me- messupostauskin on viipynyt ja viipynyt. Mitä niistä messuista sitten jäi käteen? Itse tykkään tosi paljon messuista. Niillä tekee huippuhyviä löytöjä edullisesti, saa mukaansa kaikkea kivaa näytettä kokeiltavaksi jne. Noin niinkuin yleensä. Tällä kertaakin messut olivat toki kivat, mutta silti jotenkin pettymys. Onneksi kiva seura pelasti paljon ja vaikkei messuista juuri muuta käteen jäänyt, oli kivaa viettää päivä ystävän kanssa :)

Mikä messuissa sitten tänä vuonna mielestäni tökki? Ensinnäkin sain messubloggarina arvottavaksi lukijoilleni kaksi vapaalippua messuille. Arvonnan järjestin Instagramissa ja liput luvattiin toimittaa suoraan Messukeskukselta voittajalle. Messuviikolla sain arvonnan voittajalta sähköpostia ettei lippuja ole vieläkään kuulunut, vaikka ne olivat lähteneet postiin jo viikko sitten. Laitoin samantein sähköpostia Messukeskukseen ja he ammattimaisesti lupasivat hoitaa homman järjestämällä voittajille liput messujen infoon, kiitos tästä. Huh. Ne liput tulivat sitten kuulemma postitse voittajalle pari päivää messujen jälkeen... Kuinkahan moni muu muuten sai liput myöhässä? Tai saiko ollenkaan?

Itse messuilla ensimmäisenä päivänä ruuhka oli kammottava. Väkeä tunki käytävillä niin paljon, että osastoille pääsystä saattoi vain haaveilla enkä pystynyt kuvia ottamaan yhtään. Niissä olisi näkynyt vain päitä ja selkiä silmänkantamattomiin.

Avonin pisteellä oli tarkoitukseni käydä vaihtamassa vanha ripsivärini uuteen, mutta kuulin jonossa seistessäni että ripsivärejä vaihdetaan vain 25 kpl per tasatunti. Siinä vaiheessa edelläni jonossa oli noin 50 ihmistä, joten luovutin. Lopulta päätin unohtaa kaikki osastot joilla olin suunnitellut käyväni ja käydä niillä osastoilla joille oli edes teoreettinen mahdollisuus päästä. Eikä huono vaihtoehto ollut sekään, löysin nimittäin kivoja juttuja joita en varmaan muuten olisi tullut ostaneeksi! 




Fazerilla oli messujen ehkä tyylikkäin ja näyttävin osasto, joka oli rakennettu uusien lakujen teemaan. Tykkään todella paljon Fazerin uutuuksien visuaalisesta ilmeestä! Uutuuslakut olivat pakattu valmiiksi kahden laatikon paketteihin kauniisiin mustavalkoisiin paperikasseihin. Hinta luultavasti sama kuin kaupoissa, eli messuetuna oli lähinnä kaunis paketti :) Forsmanin teeosasto oli aiemmista vuosista tuttu, iso ja ihana. Hurmaava tuoksu ja teelaatujen paljous! Hyödynsin messutarjouksen kolmesta pussista ja pitäydyin tutussa suosikissani, vihreässä Gun Powderissa. Villinä korttina uusi jääteemaku Mansikka- Vanilja. 




Punanaamion osastolta ostin Ardellin nauhallisia irtoripsiä ja uuden Duo:n liiman. Duo:n liimat olen havainnut käytössä ehdottomasti parhaiksi. Aiemmin olen käyttänyt sitä kirkasta, mutta nyt otin kokeeksi mustan. Samalta osastolta ostin Mehronin irtopuuterin, joka näköjään jäi kuvasta. Puuteri ei ole hinnalla eikä hienolla pakkauksella pilattu, mutta loistavaa tavaraa. Minuripsmedin osastolla häärin kaverini ostaessa pidennystarvikkeita ja ostin samalla itselleni ihanan persikan tuoksuisen kynsinauhaöljyn.




Se mitä messuille olisin itse kaivannut, olisi ollut laadukkaammat kosmetiikkasarjat (nyt edustettuina tuntui olevan vain käsittämättömän halvat kosmetiikkamerkit joiden laatu ei välttämättä päätä huimaa) ja osastojen selkeämpi järjestys. Messutarjoukset olivat paikoitellen kovemman hintaisia kuin samat tuotteet perusruokakaupoissa. Mutta yhtä kaikki, messut ovat aina kivoja ja päällimmäiseksi niistä jää hyvä fiilis- niin jäi näistäkin!



Aurinkoista alkanutta viikkoa :)

Jenni
 


14.10.2015

I love me- messuvinkit





I love me- messut lähestyvät, messuviikonloppu alkaa tämän viikon perjantaina! Sain kunnian tulla valituksi I love me- messubloggaajaksi. Kokosin tähän ensimmäiset vinkit messuja varten, niin tärpeiksi teille kuin muistutukseksi itselleni.

Näytteilleasettajat ovat koonneet sivuille omat messutarjouksensa, jotka ovat voimassa joka päivä messujen ajan tai vain yhtenä päivänä. Kannattaa siis tsekata myös päiväkohtaiset tarjoukset josko niistä löytyisi jotakin itselle mieluista :) Tässä omat suosikkini koko messujen ajan voimassa olevista tarjouksista:




Puhdistamon osastolla 6m89 raakasuklaapatukat 5kpl kympillä, Biozelin osastolla 6e80 sävytetyt tyvisprayt 6; kpl ja omat suosikkini sävyttävät hiusnaamiot huippuhintaan 2kpl kympillä. Kuuluisat peppuhousut Freddyn osastolta 1b20 nyt -20% alennuksella, osasto 6g88 tarjoaa herkullisia raakasmoothieita 4pulloa kympillä ja gourmet-näkkäriä 3pussia vitosella.

Avonin osastolla 6e149 vaihdetaan tasatunnein vanhoja ripsivärejä uusiin Avonin ripsareihin! Muista siis ottaa mukaan vanha ripsivärisi vaihtoa varten :)

Kaikki messutarjoukset näet täältä.

Kannattaa myös ladata Messukeskuksen sovellus älypuhelimeen. Sitä kautta voit valita haluamasi messut, ladata messusisällön ja ohjemat, aikataulut, näytteilleasettajat ja omat suosikkisi ovat käden ulottuvilla puhelimessa! Helppoa :)

Itse olen menossa messuilemaan heti messujen ensimmäisenä päivänä perjantaina, toivottavasti nähdään!


Jenni


11.10.2015

Ihana puoloffee





Suloista sunnuntaita :)

Tein eilen jälkkäriksi ehkä maailman helpoimpiin kuuluvan herkun, puoloffeen. Kirpeitä puolukoita, pehmeää vaniljakermavaahtoa, rapeita keksin paloja ja paksua makeaa toffeeta- Mmmmm... Puoloffee on vähemmän makeaan makuun sopiva variaatio överimakeasta klassikosta banoffeesta, joka tehdään banaanin viipaleista. Puoloffeessa banaani korvataan puolukoilla, karpoffeessa karpaloilla jne. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan aineet kasataan joko kakun muotoon vadille tai kulhoon kuten itse tein. Keksit mursin pienemmiksi, mutta ne voi latoa pohjalle ihan kokonaisinakin.

Kokeilin tähän muuten ensimmäistä kertaa tölkeissä myytävää, valmiiksi kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa. Tölkeissä myydään tavallista kondensoitua maitoa, jonka voi itse keittää kinuskiksi ja sitten tätä valmista kinuskia. Purkissa lukee "karamellisoitu". Ihanaa! Paksua, makeaa kinuskia. Löytyy meiltä Prismasta venäläisiä tuotteita sisältävältä hyllyltä. Suosittelen kokeilemaan :)




Latasin muuten kuvan puoloffeesta Instaan eilen ja kävi ilmi että erään ihanaisen blogikollegani kanssa ollaan jälleen oltu toisistamme tietämättä kokkailemassa samaan aikaan samaa ruokaa. Näin on käynyt ainakin kaksi kertaa aiemmin- Great minds think alike! Saa nähdä kumman puoloffee- postaus ehtii eetteriin ensin, minun vai Padmerinen :)


Tänään täytyykin tavallisesta poiketen kömpiä nukkumaan jo hyvissä ajoin, eikä kukkua koneella yhteen asti yöllä kuten paha tapa on. Starttaan jo kuuden aikaan kohti Orimattilaa, luvassa on todella pitkästä aikaa koulutuspäivä- pääsin nimittäin töihin! :)


Jenni




9.10.2015

Helpot pestopiirakat






Ihanaa perjantaita!

Täällä on ihasteltu kuulasta pakkaskeliä lähinnä ikkunan takaa, sillä kaikki omat paksummat takit ovat varaston perukoilla. Lasten haalarit olikin pakko ostaa jokatapauksessa uudet tänäkin vuonna, joten ne olivat jo valmiiksi lähellä. Eilen illalla koiran kanssa lenkillä käydessä oli jäätävä hytisemisestä huolimatta seisoskelemaan läheisen pellon laidalle, niin upeita revontulia! Ihan tuntui talviselta, vaikka väliaikaista tämä miinuskeli taisi tällä erää olla.

Joko saa käyttää J- sanaa...? Tuli meinaan mieleen, että nämä helpot pikkupiirakat (vai olisiko pestotorttu oikeampi nimi) olisivat oiva pari glögille pikkujouluaikaan! Meillä oli jäänyt pakkaseen viime talvesta kummittelemaan paketillinen torttutaikinalevyjä ja jääkaapista löytyi pestopurkin jämät. Lisäksi tarvitaan tomaatti ja juustoraastetta.


Pesto-tomaattipiirakat


  • valmiita torttutaikinalevyjä
  • pestokastiketta
  • tomaattia
  • juustoraastetta
  • mustapippuria ja ripaus suolaa
Kuumenna uuni 225 asteeseen Anna taikinalevyjen pehmetä hiukan, mutta älä anna sulaa kokonaan.  Ota levystä esimerkiksi juomalasilla painaen taikinapyörylöitä. Levitä pyörylöiden päälle lusikalliset pestoa, viipale tomaattia, ripaus suolaa ja mustapippuria. Ripottele päälle juustoraastetta ja anna paistua uunissa kunnes taikina on rapeaa ja juusto sulanut. Tarjoa glögin tai kahvin kanssa pikkusuolaisena suupalana :)





Kivaa viikonloppua :)

Jenni

6.10.2015

Vihreät callunat






Hrrr, tänään on ollut jo selkeästi loppusyksyn ilma! Kaunista, mutta selvästi viime päiviä kylmenpää. Olin viime perjantaina Prismassa ruokakauppareissulla ja ajattelin samalla napata pari helppoa leikkokukkaa kotiin. Aikani haahuiltua päädyinkin superhelppoihin ja edullisiin kukkiin jotka ei ole kukkia laisinkaan! Valkoiset callunat olivat loppu, joten nämä vihreät olivat omaan makuuni sopivan minimalistiset. Ja sopivat näin syksyllä sisällekin.








Sen toisen callunan laitoin keittiön tasolle, toivon tämän pysyvän hengissä vähän kauemmin kuin yrttien. Niitä olisi kiva pitää kotona ja samalla napsia tuoreita yrttejä mausteeksi ruokaa laittaessa, mutta kovin pitkäikäisiä ilostuttajia ne eivät ainakaan minun hoivissani ole :)




Lupasin tänään ilmoittaa Katri Niskasen & Pepsodentin yhteistyönä suunnitteleman meikkipussin voittajan ja se on: 

Jemina

Onnea! Laitan spostia tulemaan :)




 Jenni




5.10.2015

Pullapäivä 4.10





Käsi ylös kuka muisti eilisen Korvapuustipäivän?

Ihanaa että pullalle on pyhitetty ihan oma päivänsä. Itse leivoin korvapuustit jo lauantai-iltana, jotta pullapäivän saisi aloittaa jo aamukahvilla korvapuustin kanssa. Omista pullistani tulee aika harvoin kuvauskelpoisia, taidan ahnehtia täytteiden kanssa jolloin ne pursuavat uunissa ulos. Siispä kuvasin vain uuden Design Lettersin keittiöpyyhkeen, jonka alla taikina tällä kertaa kohosi :)

Katri Niskasen Pepsodentille suunnitteleman meikkipussin arvonta päättyi viime yönä, suoritan arvonnan tänään ja paljastan voittajan huomenna! Seuraatteko muuten blogia jo Instagramissa? Instatili päivittyy blogia useammin ja siellä on usein myös pientä extraa, kuten lauantain pika-arvonta I Love Me- messulipuille :) Blogi löytyy nimellä Casablancogram, linkki löytyy myös blogin oikean reunan mustista linkkipalluroista.



 


Nyt sumpit pihisemään ja korvapuustipäivälle jatkoa!

Terkuin, Jenni