12.7.2016

Kinuskikuppikakkuja kesäloman kunniaksi







Me taidetaan olla aika kovia leipomaan. Oikeastaan joka viikko tulee leivottua, joskus monenakin päivänä viikossa. Taikinan sekoittaminen, aineksien mittaus ja taikinakulhon kaapiminen taitavat olla jokaisen lapsen mielijuttuja! Mutta rehellisesti puhuen, se jälkien siivoaminen jättää jälkeensä usein varsin uupuneen äidin... Olinkin aika innoissani kun kuulin päässeeni mukaan Indiedaysin, Blogiringin ja Helsingin Myllyn kampanjaan testaamaan Myllärin uusia helppoja leivonta-aineksia! 




Näistä näppäristä paketeista löytyy kuiva-ainekset suklaisiin mokkapaloihin tai herkullisiin kinuskipaloihin, joita me pääsimme kokeilemaan. Valmiin seoksen joukkoon lisätään vain 2 kananmunaa, 100g sulatettua voita tai öljyä ja desi vettä. Jopa kuorrute löytyy paketista valmiina. Kaikki ainekset vain sekaisin, taikina uunipellille ja paistumisen jälkeen kuorrute päälle.  Me päätimme kuitenkin yhteistuumin lasten kanssa soveltaa vähän ohjetta ja tehdä paketista karamellisia kinuskikuppikakkuja- ihan vain kesäloman kunniaksi :) Ei muuta kuin tarvikkeet pöytään ja  innokkaat leipurit asemiin!



Mittasin laseihin ja kulhoihin valmiiksi kaikki mitä tarvittiin: 1 dl vettä, 2 kananmunaa, 100g sulatettua voita ja Myllärin Kinuskipala- aines paketista löytyneet kuiva-aineet ja kuorrute. Me lisäsimme taikinaan vielä pilkottuja Dumle- karkkeja.







Äitiä tarvittiin lähinnä viimeistelemään taikinan sekoitus ja vahtimaan etteivät kaikki kuppikakkuihin tarkoitetut Dumlet tule syödyksi ennen aikojaan :)













"Sisu ottaa vielä yhden, jookos?"  







Taikina vuokiin, muutama Dumle- karkin pala joukkoon ja 200 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi. Lapset Pikku Kakkosen eteen ja kahvi tippumaan!




Kinuskikuorrute on valmiina pussissa. Hetki kuumassa vesihauteessa tekee kuorrutteesta sopivan pehmeää levitettäväksi. Leikkasin vain pussin kulman auki ja pursotin kuorrutteen suoraan kuppikakkujen päälle. Päälle vielä muutama jäinen puolukka, mmmm...


 

"Joko syödään?!"


Olen aina ollut aika skeptinen tällaisten puolivalmiiden leivonta-aineiden suhteen. Mutta näistä tuli äärimmäisen hyviä! Taikina on maistuvaa ja valmiit leivonnaiset suussasulavia. Kuorrute maistui ihanasti kinuskille. Puolukat toimivat tässä kirsikkana kakun päällä tuoden aikuiseen makuun kirpakkuutta makean kinuskin rinnalle, mutta leivonnaiset toimisivat loistavasti myös sellaisenaan- ilman Dumleja ja puolukoitakin. 








Niin näiden helppouteen ihastuin, että kaapista löytyy jo Myllärin Mokkapala- ainekset ja täytyy sinne ostaa jemmaan uusi paketti näitä Kinuskipala- aineksiakin. Tämän leipomishetken päätteeksi äitikään ei ollut lainkaan uupunut kun jälkien siivoamiseenkin riitti apuleipurien tahmeiden käsien pyyhkiminen :)

 



Meidän leipuritiimi suosittelee lämpimästi!  

Haluaisitko sinäkin kokeilla näitä helppoja herkkuja? Helsingin Mylly arpoo kaikkien tähän kommentoineiden kesken tuotepalkinnon, joka sisältää Myllärin Mokka- ja Kinuskipala-aineksia. Kerro missä tilanteessa sinä leipoisit näistä herkkuja! Mikäli et jaksa odottaa arpaonnen kohdalle osumista, nämä löytyvät kaupasta jauhohyllyjen vierestä :)

ARVONTA ON NYT PÄÄTTYNYT :)

Jenni


33 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa, mutta täytynee poiketa kaupassa heti tänään. Olen nämä kyllä ohimennen huomannunutkin, mutta tämä suositus sai tosissaan kiinnostumaan. Voisin kokeilla vaikka viikonlopun herkkuhetkiin.

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! Luin jokin aika takaperin näistä yhteishyvälehdestä, mutta kun kauppaan menin innoissani näitä paketteja hakemaan, eipä niitä hyllystä löytynyt! :( Silloin olisin pojan syntymäpäiville tarvinnut, mutta nyt jos onni suosii nii kesäpäivää piristämään herkkuhetkeen terassille kahvikupin ääreen leipoisin :)

    VastaaPoista
  3. Kait se on kaupassa käytävä, olisivat hyvä vierasvara yllätysvieraille! Mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Näitä ehtisi varmaan leipomaan pikku pojan päiväuniaikaan, joka toistaiseksi vielä on niin lyhyt hetki, että puolivalmiit leivonta-ainekset kuulostaa mahtavalta :D

    VastaaPoista
  5. vieraille nämä olisi helppo tehdä pienelläkin varoitusajalla :)

    VastaaPoista
  6. Oispa mukava kokeilla leipoa jotakin kinuskista ��
    jasmiina.jussila95@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukaan kivaan arvontaan ja olis kivoja ottaa mukaan mökille vierasvaraksi. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Olisipa kiva päästä testaamaan :)
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköisiä <3 Mukana makeassa arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköisiä <3 Mukana makeassa arvonnassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mökillä, tulisi niin käyttöön nämä. Olosuhteet kokkailuun siellä rajoitetut. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kolmen teinin synttärit lähenee. Jotain helppoa toivotaan pöytään kaiken muun kokkailun lisäksi. Olisi siis oikein kiva ^_^
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Poikieni synttärit lähenevät, ja olisi hauska tarjota vieraille poikien (3v ja 5v) itse tekemiä herkkuja! Ilman että äidin hermot ovat ihan riekaleina siitä sotkusta :D
    sasu-84@suomi24.fi

    VastaaPoista
  14. Oonkin tässä miettinyt mitä tarjoaisi syntttärijuhlissa parin viikon päästä, kun kamalaa vaivaa ei haluaisi nähdä eikä mitään luottoreseptiä edes ole olemassa, joten tämä kyllä pelastaisi :)

    VastaaPoista
  15. Herkullisen näköisiä, vieraille tarjoilisin näitä =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Herkullisen näköisiä, vieraille tarjoilisin näitä =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Viikonlopun herkuksi omalle perheelle :)
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  18. Äidin syntymäpäiviksi vähän makeaakin. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Vieraita odotellessa nämä olis käteviä.
    pusuri(at)luukku.com

    VastaaPoista
  20. Illanistujaisiin :)
    ida.kojo@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Leipoisin yllätysvieraiden tullessa tai lasten kanssa. johanna.ruonakoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Leipoisin yllätysvieraiden tullessa tai lasten kanssa. johanna.ruonakoski@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Meillä leivotaan paljon... jospa joskus kokeilisi myös helpon kautta, kesälomalla!! :)
    helieli73@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Sisarusteni perheille leipoisin, kun tulisivat käymään! :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mökille nää ois todella helppo ottaa mukaan kahvin kanssa nautittavaksi! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Nyt lomalla on aikaa leipoa ja pyytää ystäviä kahville. Nautitaan kiireettömästä olosta.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Näitähän voi tehdä koska vaan, vaikka vieraita odotellessa! Etsin sopivaa tarjottavaa huomiseksi, tässä onkin hyvä vinkki!
    miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa, näitä olisikin kiva kokeilla! Vaikka ihan vain viikonlopun piristykseksi tekisin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Nuo olis herkkuhetken pelastus

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Nuita olisi nopea leipoa yllätysvieraiden tullessa :)
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Nää on niiiin herkullisen näköisiä! Näitä vois tehdä vaikka ens kuussa omille synttärivieraille. :)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  33. Olisipa todella kiva kokeilla näitä, näyttää niin herkullisilta. Kiva että on mahdollisuus myös nopeasti loihtia tarjottavaa suhteellisen helposti kun yllättäin vieraita saapuu.
    sarianna.riikola@gmail.com

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)