22.7.2016

Kurkistus uusiin tuoleihin






Taas alkaa olla viikko lopuillaan, mitä ihmettä? Ihanaa että riittää töitä ja kiirettä, mutta odotan kyllä jo rauhallisempaa viikonloppua. Ohjelmassa on pieni roadtrip perheen kesken :) Teloin eilen illalla nilkkani kun piti vielä ihan nopeasti poimia iltapalalle mustikoita takapihalta. Astuin kiven päälle ja nilkka ympäri. Mustikat jäi pihalle ja makasin illan jääpussi nilkan ympärillä. Nilkka on musta, mutta kyllä sillä onneksi jo tänään käveli ja töissä roudasi painaviakin huonekaluja. Mutta pieni breikki tulee enemmän kuin tarpeeseen ;)

Huonekaluista puheenollen, meillä on uudet tuolit! Myin jokin aika sitten meidän vanhat keinonahkaiset ruokapöydäntuolit pois ja ostin uudet, lapsiperheessä helpommin puhtaana pidettävät yksilöt. Vitran Eames DSR- tuolit ovat ikuisuushaave ja sellaiseksi ne toistaiseksi saavat jäädäkin, 1700; uusiin tuoleihin tuntuu liian suolaiselta summalta... Siispä päädyttiin edullisempaan kromijalustan ja muovisen istuimen yhdistelmään. 

Usein ehdin tuskin kaivaa kameran esiin kun tämä tila on kirjaimelliseti rähähtänyt murojen, pikkulegojen ja jätskitahrojen suloiseksi sekamelskaksi, joten katsotaan koska pääsen kuvaamaan uutta ruokailutilaa vähän paremmin.

Aurinkoista viikonloppua :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! :)