14.8.2016

Tuunatut tuolit ja syksyn suuntaviivat







 Sateen ropinaista sunnuntaita, kuvista poiketen :)

Tänään on ollut hassu päivä. Sellainen tyyntä myrskyn edellä- päivä. Toisaalta ei mitään tekemistä ja näennäisen rennolla otteella lusmuiltu, mutta syksyn tulon voi jo aistia. Ensi viikolla alkaa koulu ja sen myötä elämään täytyy taas opetella ihan uusi rytmi. Joka syksy minutkin valtaa sellainen epämääräinen levottomuus, oman elämän suuntaviivojen hakeminen. Olenko oikealla suunnalla, pitäisikö vielä vaihtaa kurssia? Opiskelu ja urapohdinnat mielessä. Kaiken uuden äärellä oleminen on toisaalta aina yhtä kutkuttavan jännittävää ja toisaalta raastavan kuluttavaa. Ne hetket kun osaa vain pysähtyä olemaan 100% onnellinen juuri siinä hetkessä, niitä kaipaan. Heittäytyä elämän virran vietäväksi eikä pyristellä koko ajan vastavirtaan.



Mutta tuoleista mun oikeasti piti kirjoittaa. Niistä uusista, jotka ostin edellisten keinonahkaisten tilalle. Ei ikinä enää keinonahkaisia eikä varsinkaan kangaspäällysteisiä tuoleja meille! En kestäisi enää niitä hermoromahduksia värikynäjäljistä ja ketsuppiroiskeista. Painepesurin kestävät tuolit ne olla pitää :) Ostin joskus kauan sitten meille nyt surullisen kuuluisasta Kodin 1:stä yhden Porgy- tuolin työtuoliksi ja sen ollessa niin äärettömän mukava istua, päätin ostaa niitä lisää. Sitten kuitenkin bongasin tismalleen samanlaiset tuolit moninverroin edullisemmin Jyskistä, nimellä KLARUP. Jyskin tuoleja ei tosin saanut kromisella jalkaosalla, joten ostin Kodin 1:stä jalat ja Jyskistä tuolit. Sama jalkaosa kun käy molempiin! Noista jalkaosista joita oli erikseen myynnissä, voi tehdä myös esimerkiksi sohvapöydän lisäämällä jalkaosan päälle tason tai vaikkapa tarpeeksi suuren tarjottimen. Ihan vaan vinkkinä, mulla olisi edelleen vapaana neljä kappaletta näitä  jalkoja valkoisena kympin hintaan kipale ;)



Samalla vähensimme tuolien määrää edellisestä kahdeksasta, sillä hyvin harvassa on ne tilanteet kun meidän ruokapöydässä istuu kahdeksan henkeä. Niinä hetkinä otamme käyttöön mustat wieniläistuolit pöydän päätyihin.

Puuh. Kunhan saadaan lapset tainnutettua nukkumaan, otan kuulkaas lasin punaviiniä ja yritän hetkeksi tainnuttaa tämän oman levottoman mieleni! Asioilla on tapana järjestyä ja niin ne ovat järjestyneet tähänkin saakka. Ihan toisin kuin olisin suunnitellut, mutta just hyvin. Just niin kuin pitikin :) Olavi Uusivirran sanoin; 

Mä voin suunnitella mun koko elämän, 
vaimon ja viran ja talonkin. 
Mut kaikki menee toisin 
joku suunnittelee mua paremmin.



17 kommenttia:

  1. Meillä on samat ihanat tuolit ja maalasin kromispraymaalilla nuo valkoiset jalat. Lopputulos on kertakaikkisen upea, mutta jalkoihin ei passaa koskea lainkaan. Sormenjäljet jäävät välittömästi pintaan vaikka maali on varmasti kuivaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä muistelinkin että teiltä löytyy nämä samat ja joskus tästä sun tuunauksesta kyselinkin tarkemmin kun äitini oli kiinnostunut maalaamaan omien tuoliensa jalat kromisiksi. Tuo sormenjälkien jääminen on kromimaalin kanssa kai aika tavallista, siksi itse päädyinkin hankkimaan näihin valmiiksi kromiset jalat :)

      Poista
  2. Hieno tuunaus ja oikein kivalta näyttää ruokailutila. Eipä noita kahdeksaa tuolia tarvitse meilläkään kuin lähinnä synttäreillä ja jouluna. Ja ihan kohta lähtee meidän kangaspäällysteiset tuolit myös mäkeen !

    Mukavaa uutta viikkoa Jenni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kangaspäällysteiset tuolit lapsiperheessä on kyllä katastrofi :D Mäkeen vaan!
      Kappas, onkin jo loppuviikko kun näihin kommentteihin pääsen vastailemaan joten ihanaa loppuviikkoa sinne! <3

      Poista
  3. Hörähtelin myötätuntoisesti tekstillesi keinonahkatuoleista ja hermoromahduksesta. Olen samassa veneessä kanssasi, ei enää koskaan mitään keinonahkaista! Etenkään ruokapöydäntuoleja. Meillä homma meni niin pitkälle etteivät akryylimaali-ja mustikkatahrat riittäneet vaan pienet hampaat ja sormet nakersivat ajan jo valmiiksi haperruttamaa valkoista keinonahkaa pintaa paljastaen alta susiruman likaisen harmaan värin. Taisin saada minihermoromahduksen jokaisilla illallisjuhlilla. Ihailun sekaista ihmetystä aiheuttaa se miten olette pärjännneet vaaleahkolla pörrömatolla keittiön pöydän alla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin lapset nakersi hampaillaan ja rapsutti kynsillään nahkapinnan karmeaan kuntoon :D Pistin kädet kyynerpäitä myöten ristiin kun pääsin niistä vihdoin eroon!
      Tuo ryijymatto on kuule lapsiperheessä mitä parhain valinta, sinne hukkuu kaikki kerrosvoileipää pienemmät ruuanmuruset ja jopa mustikkatahrat on sinne maastoutuneet. Väri on aika salliva, tuollainen harmaalla taitettu beige. Tekisi mieli vaihtaa vaaleampaan mattoon mutta en uskalla ennenkuin muksut on vähintään kymmenen vuotta vanhempia ;)

      Poista
  4. Ihanat tuolit, sopii tilaan todella hyvin! Syksy tuo kyllä tullessaan itse kullekin suuria muutoksia, itse lähden AMK:n opiskelemaan ja muutto olisi tämän kuun lopussa vielä edessä, huhhuh! Valkkaripullo saa tällä viikolla kyytiä, samalla kun pakkaan koko elämän pahvilaatikoihin :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapas kivoilta sun suunnitelmat! Onnea ja menestystä koulutielle :) Ja tsemppiä pakkailuun, se sujuu varmasti kyllä rattoisammin sen valkkaripullon kanssa!

      Poista
  5. Samat tuolit löytyy minunkin ruokpöydän ympäriltä, mutta täytyy sanoa, että teidän tuolit näyttää PALJON paremmalta kromijaloilla! Mutta enpä taida lähteä maalailemaan, laitan tuolit mieluummin vaihtoon jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosi? Miten multa on ihan kokonaan mennyt ohi että sullakin on nämä :) Nämä on kyllä niin edulliset tuolit että aika surutta voi jossakin vaiheessa uusia- vaikka sitten niihin eameseihin kun lottovoitto osuu kohdalle, heh ;)

      Poista
  6. Tosi kaunis ja harmoninen ruokailutila 💛 Hauskaa kun meillä on kolme lasta ja juurikin kangaspäällysteiset tuolit ruokapöydän ääressä! Puoli vuotta ovat olleet ja tykkään kyllä. Mulla on lasten tuolien istuinosassa huomaamaton pyyhe suojana. Verhoilussa on onneksi likaa hylkivä pinnoite, joten vaikka ketsuppia tulisikin, se lähtee kyllä. Säästyn siis hermoromahdukselta tältä osin ;) muuten kyllä lapsiperheelle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja se on elämää vaikka välillä ärsyttääkin. 😘 Kauniit tuolit ne on nuokin!

    www.pellavaajapastellia.fi

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis ja harmoninen ruokailutila 💛 Hauskaa kun meillä on kolme lasta ja juurikin kangaspäällysteiset tuolit ruokapöydän ääressä! Puoli vuotta ovat olleet ja tykkään kyllä. Mulla on lasten tuolien istuinosassa huomaamaton pyyhe suojana. Verhoilussa on onneksi likaa hylkivä pinnoite, joten vaikka ketsuppia tulisikin, se lähtee kyllä. Säästyn siis hermoromahdukselta tältä osin ;) muuten kyllä lapsiperheelle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista ja se on elämää vaikka välillä ärsyttääkin. 😘 Kauniit tuolit ne on nuokin!

    www.pellavaajapastellia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on joko tosi siistejä lapsia tai sitten tykkäätte elää vaarallisesti! :D Olen kyllä kuullut kehuja tuosta suoja-aineesta, mutta meillä tuskin sekään olisi auttanut, lapset kun tykkäsivät nakertaa hampaillaan ja rapsuttaa kynsillään tuolien nahkapintaa. Siltä hermoromahdukselta ei mikään pelastanut!
      Kivaa viikkoa Annika <3

      Poista
  8. Onpa kaunista Jenni! Sinulla on tyyli hallussa! Minua kiinnostaisi ostaa ylimääräiset jalat, mikäli ovat vielä vapaana ja olet niitä myymässä. Meillä on keittiön ruokailuryhmä menossa uusiksi. :)

    perhosenalennan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Meillä on itseasiassa vapaana enää kolme kappaletta valkoisia jalkoja ja ne ovat kyllä edelleen kaupan jos teet mitään parittomalla määrällä? :)

      Poista
    2. Okei! Juu neljää etsin mutta kiitos paljon avusta. 😌 Aurinkoista viikkoa!

      Poista
    3. Näin mä arvelinkin :) Toivottavasti uudet tuolit löytyvät pian! Kivaa viikkoa sinnekin <3

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)