23.8.2016

Wedding edition 2.0




Vietimme viikonloppuna jälleen yhdet unohtumattoman ihanat häät ystäviemme saadessa toisensa. Oli samalla mieletön throwback meidän omiin vuoden takaisiin häihimme, joita vietettiin samaan ajankohtaan elokuun puolivälissä, samassa kirkossa samaan aikaan, samalla juhlapaikalla ja saman loistavan catering- yrityksen ihanasta ruoasta nauttien! Oli huikeaa elää oma ihana hääpäivä toisten rinnalla uudestaan :) Kaikki se ilo, rakkaus ja hyvä meininki, ja sai olla vain vieraana ilman huolen häivää järjestelyistä ja aikatauluista (ikäänkuin meillä omissa häissämme olisi edes ollut aihetta mihinkään huolehtimiseen, häätiimillä oli homma niin tiukasti hanskassa, että voisi kuvitella heidän järkkäävän häitä työkseen!). 


Sanonta siitä, kuinka hääpäivä kuluu kuin siivillä ei ole vain klisee, se ilta on todellakin lyhyt! Onneksi on valokuvat muistojen tukena, niiden kanssa on kiva palata omaan hääpäivään aina uudelleen ja uudelleen. En voi kylliksi korostaa ammattitaitoisen kuvaajan osuutta hääjuhlassa, siihen todellakin kannattaa panostaa. Ja käyttää aikaa siihen että löytää paitsi osaavan, myös henkilökemialtaan teille täydellisen kuvaajan. Meillä kävi tuuri, häissämme hyöri kaksi loistavaa kuvaajaa, lisäksi vielä superkivoja tyyppejä :) Tämän postauksen kuvat ovat Petteri Mäntysaaren käsialaa, hän toimi häissämme virallisena valokuvaajana. Valitsimme dokumentaarisen valokuvauksen, eli Petteri oli mukana matkassa koko hääpäivän, aina valmistautumisesta myöhäiseen yöhön saakka. Erona perinteisiin potretti- ja studiokuviin meillä on lisäksi hauskoja tilannekuvia juhlista, ihanista hetkistä jotka muuten olisivat saattaneet jäädä meiltä huomaamatta :)









Häidemme toinen taitava kuvaaja oli häissämme vieraana ollut ystävämme, jolle olimme esittäneet toiveen kuvata vieraitamme sillä välin kun me vihkimisen jälkeen kävimme Petterin kanssa ottamassa ne "viralliset" hääkuvat. Sää ei olisi kuvauksen kannalta voinut parempi olla, Suomen luonto oli Pyhäjärven rannalla kauneimmillaan ja vanhat Finlaysonin punatiilitehtaat hohtivat lämpöä.  Sillä välin juhlapaikalla vieraillemme oli tarjolla pientä purtavaa ja kylmiä juhlajuomia, kaasot ja bestmenit ohjasivat vieraita kuvauttamaan itsensä haluamissaan kokoonpanoissa suurten kehysten läpi. Halusin antaa vieraillemme muiston heistä itsestään, parhaimpiinsa laittautuneina. Niin harvoin tulee tilaisuutta nähdä itseään ammattimaisesti kuvattuna esimerkiksi yhdessä puolisonsa kanssa. Monihan häissäkin kuvaa yleensä morsiusparia. Niinpä päätimme lähettää perinteisen morsiusparin kuvalla varustetun kiitoskortin sijaan sähköisesti itsensä kuvauttaneille heidän oman kehyskuvansa. Oli ihana huomata kuinka moni vaihtoi samantein kuvan omaksi Facebookkuvakseen ja sai paljon kehuja :) Jokainen ansaitsee tervettä itsetunnon buustausta onnistuneen valokuvan muodossa. Hääkuvagalleriaan vievän linkin latasimme hääblogiin vieraiden käyttöön. Linkin kautta jokainen sai ladata kuvia häistämme muistoksi.



 


 




 



 
 


 





Tämä pikkutyttöjen kimpunheittokuva on loistava esimerkki siitä, että taitava kuvaaja on koko ajan kartalla siitä mitä missäkin tapahtuu ja osaa ikuistaa hetket, jotka ovat nopeasti ohitse. Tytöt olivat saaneet hääkakun koristeena olleet kukat itselleen ja leikkivät kimpunheittoa keskenään :) Ihana tilannekuva!

Oman heittokimppuni sitoi kaasoni edellisenä iltana kun olimme järjestämässä hääpaikkaa. Kaikessa hiljaisuudessa päätimme tehdä kimpun viidestä erillisestä pikkukimpusta jotka oli sidottu satiininauhalla yhteen. Kun kimpunheiton aika tuli, käännyin ympäri ja vaivihkaa avasin satiinauhan. Yhdestä kimpusta tuli ilmalennon aikana viisi pikkukimppua, mikä aiheutti ilahtunutta hämminkiä. On siis toivoa päästä ainakin viisiin häihin tässä lähivuosina! :)




Tuli muuten mieleen siellä häissä viikonloppuna, että meillä on edelleen kimpale omaa hääkakkuamme pakastimessa! Harmiteltiin ettei tajuttu ottaa sitä sulamaan ensimmäisen hääpäivän kunniaksi. Liekö kakku enää maistuisi yhtä taivaalliselle kuin hääpäivänä? Tosin puolileikillään siinä omia häitä muistellessa viime viikonloppuna ajateltiin josko järjestettäisiin kymmenen vuoden kuluttua uudet hääjuhlat. Toivottavasti sama Anu Suomelan catering Loimaan Juhlapalvelu toimisi edelleen, Mustialan Kartano olisi yhä juhlatilaksi vuokrattavissa, Petterillä pysyisi kamera kädessä ja mahdollisimman moni hääväestä edelleen täällä. Ja tietysti tärkeimpänä, me yhä yhdessä <3





5 kommenttia:

  1. Olipa kiva palata teidän häätunnelmaan vielä! Upeita kuvia ja kauniita tunnelmia! Ja sinä Jenni olet niin kaunis!

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia ja todella kiva idea tuo että annetaan vieraille kiitoskortissa onnsitunut kuva heistä itsestään. :)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia ja todella kiva idea tuo että annetaan vieraille kiitoskortissa onnsitunut kuva heistä itsestään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kaikki vieraatkin olivat sitä mieltä :) Tarkoitus oli kyllä aikanaan lähettää ihan ne perinteisetkin kiitoskortit mutta niin se vaan sitten jäi... :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! :)