13.2.2016

Kaaoksen kaunein kesyttäjä




 Moi :)

Tiedän, tiedän. Piti pysyä poissa, mutta blogiin oli jäänyt yksi luonnos julkaisematta joten täällä taas! Päätin myös kokeilla toimiiko koneeni viimein, tähän asennettiin Windows 10 aiemmin tällä viikolla, mutta ei tämä näköjään kunnossa ole vieläkään. Kuinka turhauttavaa onkaan, kun tietokone sohlaa! En osaa (enkä uskalla) maksaa laskuja kännykällä, en tykkää kirjoittaa sähköposteja kännykällä ja netissä surffaamiseenkin kännykän näyttö on jotenkin onneton. 

Toisaalta onni, että ennen tätä koneen kosahtamista olin jo tehnyt päätöksen blogin hiljentymisestä, paine blogitekstien säännölliseen julkaisutahtiin olisi vain yksi stressin aihe lisää. Olen onneksi vanhan koulukunnan naisia, luotan paperiin ja kynään. Konetta en ole koskaan oppinut käyttämään exel- taulukoiden tekoon tai muistiinpanoihin. Minulla kulkee aina mukana muistikirja ja kynä, enkä tiedä mitään rentouttavampaa kuin listojen kirjoittaminen. Listoittamalla pysyy elämä ja pää kasassa, uskokaa pois! 




Tilasin Elloksen alesta oikkuilevalle kannettavalleni uuden tietokonelaukun, ihanaakin ihanamman Day by Birger&Mikkelsenin. Suureksi harmiksi se olikin omalle 15.6 koneelleni hiukan liian pieni, mutta sain tämän niin edullisesti etten raskinut sitä palauttaa. Nyt ne minun lukuisat listani, muistiinpanoni ja muut lippulappuset ovat vähemmän kaoottisessa muodossa :) Vielä kun saisi ne kaikki pään sisällä pyörivät ajatukset yhtä kompaktiin ja kauniiseen pakettiin.

Itse ainakin lukeudun niihin, jotka kokevat myös elämänsä olevan jotenkin paremmassa hallinnassa kun ympäristö on siisti. Tavarat oikeilla paikoilla ja järjestyksessä. Näin kahden lapsen taloudessa se on luonnollisesti mission impossible ;)




Toinen hyvä kaaoksen kesyttäjä on kunnon agenda, sellainen ihan paperiversio. En osaa käyttää puhelimen kalentereita vaikka kuinka olen yrittänyt. Nyt kalenterissani on niiden tulevien kivojen tapaamisten lisäksi yksi vähemmän kiva juttu odottelemassa- sain nimittäin tällä viikolla ilmoituksen leikkausjonoon asettamisesta. Ihan toivottu juttujan tämä on, mutta silti hirvittää! Mikään muu ei minua pelota niin paljon kuin kaikki suuhun liittyvät toimenpiteet. Oli sitten kyse hammaslääkäristä, tai nyt nielurisaleikkauksesta :( Minua on leikelty ennenkin enkä ole kaivannut puudutusta kummempaa, mutta nyt en tyydy nukutusta vähempään! Lapsiltakin olen kaivanut tikkuja sormista ja puhkonut paiseita ilman mitään ongelmia, mutta esimerkiksi heiluvia hampaita en vaan kestä :D

Onneksi sinne kalenteriin mahtuu myös kahvitreffejä rakkaiden ystävien kanssa, viimeksi eilen. Ystävät ovat kyllä kultaakin kalliimpia! Ihanaa huomista ystävänpäivää kaikille sinne näytön toiselle puolelle <3





Jenni


1.2.2016

Meistä jokainen on polku jonnekin







Ette kuulkaa tiedä kuinka kauan olen tätä mielessäni kirjoittanut. Mielessäni, mutta blogin avaamista vältellyt viimeiseen saakka. Kun viimeviikolla luin Karlan postauksen (joka oli kuin omat sekavat ajatukseni olisi joku vihdoin järjestänyt julkaisukelpoisiksi lauseiksi), tajusin etten minäkään voi vain haihtua sanomatta hei. Tai voisin, mutta se ei tuntuisi oikealta. 

Kun avasin ensimmäisen blogini kuusi vuotta sitten vuonna 2009, kirjoitin lähinnä itselleni. Voimia vievä vauvavuosi ja talonrakennusprojekti vaativat kanavan, johon sain purkaa tuntemuksiani ja kirjoittaa muistiin asioita. Blogia seurasivat muutamat ystäväni ja sukulaiseni. Blogin kuvat olivat näin jälkikäteen ajatellen laadultaan kamalia, mutta kirjoitin vapautuneesti ja ilman paineita. Blogeja oli siihen aikaan vain kourallinen, mikä nyt tuntuu uskomattomalta. Ei ollut puhettakaan portaaleista tai kaupallisista yhteistöistä. Blogimaailma muuttui kuitenkin nopeasti ja minunkin pieni blogini sai paljon uusia seuraajia. Jokin kyseenalainen virstanpylväs blogiuralla lienee sekin, että joutuu Vauvapalstalle haukuttavaksi, heh. Silloin viimeistään tajusin, että blogini ei toimikaan kaikille seuraajille sellaisena hyvän fiiliksen kanavana, jollaiseksi sen olin luonut. Se oli joillekin ehtymätön materiaalivarasto irvailla toisen elämällä, ulkonäöllä ja perheellä. Minun elämälläni, minun ulkonäölläni ja perheelläni.





Blogit muuttuivat pian todella laadukkaiksi, niin sisällöltään kuin kuvitukseltaankin ja bloggaustahdin oli oltava todella kova jos tahtoi pitää lukijansa. Itse blogitekstin kirjoittaminen on se vähiten aikaa vievä prosessi koko bloggauksessa. Suurimman osan aikaa vie täydellisten kuvien ottaminen, niiden lataaminen koneelle ja käsitteleminen kuvankäsittelyohjelmilla. Nautin kyllä tästä kaikesta, enhän olisi blogia muuten niin kauan hengissä pitänyt. Koin onnistumisen tunnetta kun sain koodattua blogin näyttämään juuri siltä kuin halusin, tai kun jokin kuva onnistui juuri nappiin. Ensimmäisiin kaupallisiin yhteistyöehdotuksiin suhtauduin epäuskoisesti, kuka nyt haluaisi mainostaa minun pikkublogissa?! Sittemmin aloin itsekin rohkeammin ottaa yhteyttä yrityksiin joiden kanssa halusin tehdä yhteistyötä ja myös reilusti kieltäytyä minulle ehdotetuista yhteistöistä mikäli koin etten pystysi rehellisesti heitä suosittelemaan. Nykyään tuntuu vaikealta erottaa mikä mielipide on bloggaajan oma ja mikä mielipide maksettu. 

En tarkalleen tiedä missä kohtaa rakas ja vapauttava harrastus muuttui joksikin, joka enemmän sitoi ja aiheutti paineita. Sen täytyi tapahtua hiljalleen ja kuin huomaamatta. Sen kuitenkin tiedän mitä siitä luopuminen antoi: viime aikoina olen palannut vanhojen harrastusten pariin, olen muun muassa lukenut paljon kirjoja. Illat olen pyhittänyt rentoutumiselle, istunut viinilasillisen kanssa sohvannurkkaan ja katsellut tallennettuja Wallandereita. Viettänyt aikaa perheen kanssa. Mietiskellyt mitä elämältä haluan. En suorittanut. Se on ollut todella tervetullutta monella tapaa hektisen ja kuluttavan vuoden jälkeen. 





En sulje blogia vielä, pidän oven raollaan. Ehkä palaan jo piankin, ehkä tämä jäi viimeiseksi postaukseksi. Olen blogin kautta saanut tutustua ihaniin ihmisiin, päässyt mukaan yhteistöihin joita ei olisi ollut ilman blogia. Vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa on ollut kuitenkin se paras juttu! Siltä varalta etten enää palaa, sanon tämän nyt: Kiitos tästä matkasta, kivaa oli <3


 Terkuin ja sydämin, Jenni