30.8.2016

Äidit on supersankareita





 

 Me ollaan tänään nautittu aurinkoisesta syyspäivästä. Ulkoiltu, syöty välipala suoraan pensaasta, leivottu hiekkakakkuja. Syksy on parhaimmillaan oikeasti tosi kiva vuodenaika, päivisin on vielä auringossa lämmin ja ihania värejä joka puolella! Pimenevät syysillat houkuttavat sytyttämään kynttilöitä niin ulos kuin sisällekin. On kiva huomata kuinka hyvin lapset viihtyvät metsässä ja onni onkin asua niin, että metsä alkaa jo takaovelta. Tänäänkin Sisu katsoi sateisen aamun jälkeen ulos ikkunasta:

"Äiti, ei sada enää! Metsään!!"
 



Puettiin kuravaatteet päälle, kumpparit jalkaan ja otettiin ämpärit mukaan. Mandi keräsi puolukoita, minä mustikoita ja Sisun ämpärissä oli yksi "koppikuoriainen", etana ja karvamato. Kukin tyylillään ;) 
 




Meinasi meidän metsäretki kyllä loppua ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan, kun mustikoita notkuvasta varvikosta luikerteli esiin pitkä kyykäärme. Ehdin lapsille huudahtaa varoituksen ennenkuin pienet kädet ennättivät poimimaan marjoja käärmeen pään vierestä. Sisu pelästyi ja Mandikin ja Mandi totesi että taitaa äitiäkin pelottaa. Sisu siihen vastasi painokkaasti että ei äiti pelkää, äiti ei pelkää MITÄÄN! Joten sen sijaan että olisin käskenyt lapsia ottamaan jalat alleen, me odotettiin että käärme sai tarpeekseen meistä ja luikerteli tiehensä. Minä henkeä pidätellen, sydän kurkussa. Sen verran velvoitti tuo pienen ihmisen järkkymätön luottamus siihen että äiti ei pelkää- ainakaan käärmeitä. Äidithän on supersankareita, mitään pelkäämättömiä :)


 Mutta silti....IIIIIK! 


23.8.2016

Wedding edition 2.0




Vietimme viikonloppuna jälleen yhdet unohtumattoman ihanat häät ystäviemme saadessa toisensa. Oli samalla mieletön throwback meidän omiin vuoden takaisiin häihimme, joita vietettiin samaan ajankohtaan elokuun puolivälissä, samassa kirkossa samaan aikaan, samalla juhlapaikalla ja saman loistavan catering- yrityksen ihanasta ruoasta nauttien! Oli huikeaa elää oma ihana hääpäivä toisten rinnalla uudestaan :) Kaikki se ilo, rakkaus ja hyvä meininki, ja sai olla vain vieraana ilman huolen häivää järjestelyistä ja aikatauluista (ikäänkuin meillä omissa häissämme olisi edes ollut aihetta mihinkään huolehtimiseen, häätiimillä oli homma niin tiukasti hanskassa, että voisi kuvitella heidän järkkäävän häitä työkseen!). 


Sanonta siitä, kuinka hääpäivä kuluu kuin siivillä ei ole vain klisee, se ilta on todellakin lyhyt! Onneksi on valokuvat muistojen tukena, niiden kanssa on kiva palata omaan hääpäivään aina uudelleen ja uudelleen. En voi kylliksi korostaa ammattitaitoisen kuvaajan osuutta hääjuhlassa, siihen todellakin kannattaa panostaa. Ja käyttää aikaa siihen että löytää paitsi osaavan, myös henkilökemialtaan teille täydellisen kuvaajan. Meillä kävi tuuri, häissämme hyöri kaksi loistavaa kuvaajaa, lisäksi vielä superkivoja tyyppejä :) Tämän postauksen kuvat ovat Petteri Mäntysaaren käsialaa, hän toimi häissämme virallisena valokuvaajana. Valitsimme dokumentaarisen valokuvauksen, eli Petteri oli mukana matkassa koko hääpäivän, aina valmistautumisesta myöhäiseen yöhön saakka. Erona perinteisiin potretti- ja studiokuviin meillä on lisäksi hauskoja tilannekuvia juhlista, ihanista hetkistä jotka muuten olisivat saattaneet jäädä meiltä huomaamatta :)









Häidemme toinen taitava kuvaaja oli häissämme vieraana ollut ystävämme, jolle olimme esittäneet toiveen kuvata vieraitamme sillä välin kun me vihkimisen jälkeen kävimme Petterin kanssa ottamassa ne "viralliset" hääkuvat. Sää ei olisi kuvauksen kannalta voinut parempi olla, Suomen luonto oli Pyhäjärven rannalla kauneimmillaan ja vanhat Finlaysonin punatiilitehtaat hohtivat lämpöä.  Sillä välin juhlapaikalla vieraillemme oli tarjolla pientä purtavaa ja kylmiä juhlajuomia, kaasot ja bestmenit ohjasivat vieraita kuvauttamaan itsensä haluamissaan kokoonpanoissa suurten kehysten läpi. Halusin antaa vieraillemme muiston heistä itsestään, parhaimpiinsa laittautuneina. Niin harvoin tulee tilaisuutta nähdä itseään ammattimaisesti kuvattuna esimerkiksi yhdessä puolisonsa kanssa. Monihan häissäkin kuvaa yleensä morsiusparia. Niinpä päätimme lähettää perinteisen morsiusparin kuvalla varustetun kiitoskortin sijaan sähköisesti itsensä kuvauttaneille heidän oman kehyskuvansa. Oli ihana huomata kuinka moni vaihtoi samantein kuvan omaksi Facebookkuvakseen ja sai paljon kehuja :) Jokainen ansaitsee tervettä itsetunnon buustausta onnistuneen valokuvan muodossa. Hääkuvagalleriaan vievän linkin latasimme hääblogiin vieraiden käyttöön. Linkin kautta jokainen sai ladata kuvia häistämme muistoksi.



 


 




 



 
 


 





Tämä pikkutyttöjen kimpunheittokuva on loistava esimerkki siitä, että taitava kuvaaja on koko ajan kartalla siitä mitä missäkin tapahtuu ja osaa ikuistaa hetket, jotka ovat nopeasti ohitse. Tytöt olivat saaneet hääkakun koristeena olleet kukat itselleen ja leikkivät kimpunheittoa keskenään :) Ihana tilannekuva!

Oman heittokimppuni sitoi kaasoni edellisenä iltana kun olimme järjestämässä hääpaikkaa. Kaikessa hiljaisuudessa päätimme tehdä kimpun viidestä erillisestä pikkukimpusta jotka oli sidottu satiininauhalla yhteen. Kun kimpunheiton aika tuli, käännyin ympäri ja vaivihkaa avasin satiinauhan. Yhdestä kimpusta tuli ilmalennon aikana viisi pikkukimppua, mikä aiheutti ilahtunutta hämminkiä. On siis toivoa päästä ainakin viisiin häihin tässä lähivuosina! :)




Tuli muuten mieleen siellä häissä viikonloppuna, että meillä on edelleen kimpale omaa hääkakkuamme pakastimessa! Harmiteltiin ettei tajuttu ottaa sitä sulamaan ensimmäisen hääpäivän kunniaksi. Liekö kakku enää maistuisi yhtä taivaalliselle kuin hääpäivänä? Tosin puolileikillään siinä omia häitä muistellessa viime viikonloppuna ajateltiin josko järjestettäisiin kymmenen vuoden kuluttua uudet hääjuhlat. Toivottavasti sama Anu Suomelan catering Loimaan Juhlapalvelu toimisi edelleen, Mustialan Kartano olisi yhä juhlatilaksi vuokrattavissa, Petterillä pysyisi kamera kädessä ja mahdollisimman moni hääväestä edelleen täällä. Ja tietysti tärkeimpänä, me yhä yhdessä <3





14.8.2016

Tuunatut tuolit ja syksyn suuntaviivat







 Sateen ropinaista sunnuntaita, kuvista poiketen :)

Tänään on ollut hassu päivä. Sellainen tyyntä myrskyn edellä- päivä. Toisaalta ei mitään tekemistä ja näennäisen rennolla otteella lusmuiltu, mutta syksyn tulon voi jo aistia. Ensi viikolla alkaa koulu ja sen myötä elämään täytyy taas opetella ihan uusi rytmi. Joka syksy minutkin valtaa sellainen epämääräinen levottomuus, oman elämän suuntaviivojen hakeminen. Olenko oikealla suunnalla, pitäisikö vielä vaihtaa kurssia? Opiskelu ja urapohdinnat mielessä. Kaiken uuden äärellä oleminen on toisaalta aina yhtä kutkuttavan jännittävää ja toisaalta raastavan kuluttavaa. Ne hetket kun osaa vain pysähtyä olemaan 100% onnellinen juuri siinä hetkessä, niitä kaipaan. Heittäytyä elämän virran vietäväksi eikä pyristellä koko ajan vastavirtaan.



Mutta tuoleista mun oikeasti piti kirjoittaa. Niistä uusista, jotka ostin edellisten keinonahkaisten tilalle. Ei ikinä enää keinonahkaisia eikä varsinkaan kangaspäällysteisiä tuoleja meille! En kestäisi enää niitä hermoromahduksia värikynäjäljistä ja ketsuppiroiskeista. Painepesurin kestävät tuolit ne olla pitää :) Ostin joskus kauan sitten meille nyt surullisen kuuluisasta Kodin 1:stä yhden Porgy- tuolin työtuoliksi ja sen ollessa niin äärettömän mukava istua, päätin ostaa niitä lisää. Sitten kuitenkin bongasin tismalleen samanlaiset tuolit moninverroin edullisemmin Jyskistä, nimellä KLARUP. Jyskin tuoleja ei tosin saanut kromisella jalkaosalla, joten ostin Kodin 1:stä jalat ja Jyskistä tuolit. Sama jalkaosa kun käy molempiin! Noista jalkaosista joita oli erikseen myynnissä, voi tehdä myös esimerkiksi sohvapöydän lisäämällä jalkaosan päälle tason tai vaikkapa tarpeeksi suuren tarjottimen. Ihan vaan vinkkinä, mulla olisi edelleen vapaana neljä kappaletta näitä  jalkoja valkoisena kympin hintaan kipale ;)



Samalla vähensimme tuolien määrää edellisestä kahdeksasta, sillä hyvin harvassa on ne tilanteet kun meidän ruokapöydässä istuu kahdeksan henkeä. Niinä hetkinä otamme käyttöön mustat wieniläistuolit pöydän päätyihin.

Puuh. Kunhan saadaan lapset tainnutettua nukkumaan, otan kuulkaas lasin punaviiniä ja yritän hetkeksi tainnuttaa tämän oman levottoman mieleni! Asioilla on tapana järjestyä ja niin ne ovat järjestyneet tähänkin saakka. Ihan toisin kuin olisin suunnitellut, mutta just hyvin. Just niin kuin pitikin :) Olavi Uusivirran sanoin; 

Mä voin suunnitella mun koko elämän, 
vaimon ja viran ja talonkin. 
Mut kaikki menee toisin 
joku suunnittelee mua paremmin.