13.8.2017

Organisoimalla arki haltuun




 Rentoa sunnuntaita! 

Lomien jälkeinen ensimmäinen viikko alkaa olla lopuillaan. Nyt kun aiemmista vuosista poiketen täytyy koittaa muistaa yhden lapsen sijaan kahden päivittäiset aikataulut, retkipäivät, liikuntatunnit, harrastukset sun muut, päätin kaaosta helpottamaan hankkia keittiön seinään muistitaulun. Lepattavat kirjavat lippuset ja lappuset jääkaapin ovessa ovat kohdallani täysin nou-nou, päinvastoin uskoisin niiden vain lisäävän pedantin ihmisen päänsisäistä ahdistusta ;)

Päädyin Ikean valkoiseen Spontan- magneettitauluun, jolle katsoin valmiiksi paikan keittiön apteekkarinkaapin seinästä. Siinä se olisi kaikkien näkösällä ja siihen olisi helppo muistaa tehdä viikottaiset muutokset. Viikko sitten Ikean reissu tuotti kuitenkin pettymyksen, kun saldotarkistuksesta huolimatta varastoarvo heitti yhdeksällä kappaleella, emmekä saaneetkaan magneettitaulua hankittua. Magneetit kuitenkin sillä reissulla ostin ja jäin pohtimaan vaihtoehtoa taululle. Pysähdyimme samalla reissulla Bauhausiin ja siellä se vaihtoehto hyllyssä nököttikin, metallinen valkoinen 36x36cm peitelevy. Itseasiassa alkuperäistä magneettitaulua vielä parempi vaihtoehto, niin kooltaan kuin ulkonäöltäänkin!


Yksinkertaiset, mustavalkoiset ilmaiset viikkosuunnitelmat ja lukkarin printtasin täältä. Viikkosuunnitelma vaihdetaan viikottain, lukkari pysyy tämän lukukauden. On muuten erikoisia nämä lukujärjestykset nykyään, X lukkarissa tarkoittaa, että silloin voi olla ihan mitä ainetta tahansa. Vain liikuntatunnit ja päivän pituudet on ennalta määrätty.


 Sisun päivähoitokin alkoi melko kivuttomasti. Ensimmäisenä päivänä olin siellä hänen kanssaan tutustumassa ja toisena hoitopäivänä aamun ulkoilujen jälkeen lähdin omille asioille Sisun jäädessä hoitoon. Itku oli kuulemma jossakin kohtaa tullut ja äitiä ikävä, mutta enemmän olisin huolissani jos tämä muutos ei mitään reaktiota olisi mukanaan tuonut. Eiköhän se siitä ala pikkuhiljaa sujumaan ja hoitoon lähdetään varmasti kohta jo ihan innoissaan kavereiden kanssa leikkimään :)

Reppuun täytyy muistaa ensi viikolle pakata vaihtovaatteiden ja kurahousujen lisäksi myös oma unikaveri, joka tuo lohdutusta ikävän tullessa.



Sujuvaa ja aurinkoista arkea kaikille toivotellen!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! :)