6.12.2017

Ne helpoimmat (joulu)kukat

 Rauhallista itsenäisyyspäivää! Kävimme viime viikonloppuna mieheni kanssa katsomassa Tuntemattoman Sotilaan uusimman elokuvaversion. Vaikka elokuvan juoni on entuudestaan tuttu ja itse elokuva pitkä, tarina vei mennessään eikä ajan kulumista edes huomannut. Kuinka erilaisessa maailmassa me täällä Suomessa nykyään saadaankaan elää! Ja kuinka pienestä sitä kuitenkin rutistaan... Kunpa osaisi omille lapsilleenkin selvittää itsenäisyyden tärkeyden ja sen merkityksen. On niin monta asiaa joiden ei soisi vaipuvan unohduksiin.

 Itsenäisyyspäivä on aina myös tärkeä virstanpylväs matkalla kohti joulua. Meillä kasvaa takapihalla kuusien lisäksi mäntyjä ja katajaa, ja aina silloin tällöin raaskin käydä sieltä napsaisemassa sisälle maljakkoon muutaman tuoksuvan oksan. Havunoksat kestävät maljakossa hyvinä monta viikkoa. Seuraavaksi tekisi mieli hankkia kirkkaisiin hyasinttilaseihin muutama valkoinen hyasintti lisää ja ehkäpä laittaa korkeaan lasivaasiin sammalpedille amaryllis. Myös perinteinen joulukukka jouluruusu on alkanut näyttää hyvältä, mihinköhän kaikkialle joulukukkia voisin ripotella...?

Joulukuusikaupoillakin on jo käyty, perinteiseen tapaan yhdessä isäni kanssa kävimme jo valitsemassa ihanat pehmeäneulasiset tuoksuvat balsamikuuset. Kuusen käymme valitsemasta tutun kasvattajan luota eikä se todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Kuusifarmia kierrellään suurella hartaudella ja ihmetellään kuinka suuri kirjo erilaisia kuusia sieltä löytyykään. Niiden kasvatus on oma taiteenlajinsa, johon kasvattaja- vanhempi herrasmies- suhtautuu äärettömän pedantisti. Kuusenkoristelaatikkokin kaipaisi inventaariota. Yritin turhaan viime jouluna ehdottaa vähän hillitymmin koristeltua kuusta, mutta lopputulos oli kuin suoraan Amerikkalaisesta unelmasta, kimallusta, glitteriä ja hapsunauhaa oli kuusi niin piukassa, ettei vihreää juuri näkynyt! Ja kummasti alaoksapainotteinen oli koristelu ;) 

Adventtikynttelikön ostin tälle vuodelle uuden, en vain voinut vastustaa JYSKn uutta modernia mustaa metallista kynttelikköä. Myös toinen tähdenmallinen yhden kynttilän uutuuskynttilänjalka oli kotiutettava, nämä mustat metalliset ovat nyt selvästi sydäntä lähellä. 

Sohvatyynyt ovat talven tullen vaihtuneet pörröisiin turkistyynyihin ja iltaisin sohvalle eksyy myös viltti tai pari joiden alle on ihana kääriytyä sohvannurkkaan. Taidan vielä ennen joulua ostaa sohvalle tumman havunvihreän viltin ja samanvärisen samettisen tyynyn, se on sellainen sävy jota ei meillä ole sisustuksessa koskaan nähty, mutta esimerkiksi vaatekaappiini se on jo pikkuhiljaa hiipinyt. Ihana väri!









Ekat piparitkin ollaan jo lasten kanssa leivottu tällä huippuohjeella ja uusi satsi taikinaa odottaa jääkaapissa. Seuraavaksi tahtoisin yhden rauhallisen illan pyhittää aaton ja joulupäivän menun suunnitteluun; sytyttää kynttilät, ottaa viereeni höyryävän kupillisen glögiä ja vanhan täpötäyden reseptikirjani. Tehdä listaa tämän joulun klassikoista ja valita pöytään myös jotain uutta hyvää. Teille voisin suosituksena ehdottaa ainakin meidän suosikkeja kinuski- karpalo juustokakkua, suklaista taatelikakkua, puoloffeeta ja saaristolaislimppuja.

Olisiko sulla vinkata jotain ihanaa suolaista tai makeaa herkkua joulupöytään? Mikä on teidän joulupöydän MUST- juttu? Jospa löytäisin jonkin uuden ihanan herkun meillekin :)

Edit. Facebookin kautta yksi lukijani vinkkasi punajuuri- Aurajuustovuoasta, joka ainakin pääsi heti meillä joulun menu- listalle! Kiitos :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! :)