26.2.2017

Mustikoiden kasvatusta olohuoneessa





Laiskaa laskiaista! 

Me ollaan sairastettu enemmän ja vähemmän koko kulunut viikko. Aamupäivällä kauppareissulla alkoi Sisu valittaa päänsärkyä ja kotona särkylääkkeen voimin nukahti ja äsken heräsi kuumeessa. Joten meillä jää laskiaisen pulkkailut tänä vuonna väliin. Tulispa jo kevät ja häätäisi tullessaan kaikki nämä inhat flunssa- ja vatsatautipöpöt!

 Hämmästyin yksi päivä kun huomasin että reilu viikko sitten metsästä maljakkoon noukitut mustikanvarvut ovat alkaneet tehdä mustikan raakileita. Suloisia pieniä hennon vaaleanpunaisia nuppuja. Mielenkiinnolla odotamme mitä niistä vielä kasvaa, tuskin ilman auringon lämpöä kunnon mustikoita kuitenkaan. Mutta kauniita ne ovat!



 Katselin töissä aikani tuota suorakaiteen muotoista murretun pinkkiä koristetyynyä, kunnes sen vihdoin kokeilumielessä eilen ostin. Aika kiva väri harmaan ja valkoisen kaverina. Just sopivan hillityn värinen väriläiskä meille :) 

Meillä oli tarkoituksena hyödyntää tämä miehen hiihtolomaviikko kodin pieneen pintaremppaan ja kylppärin viimeistelyyn, mutta kun itse olen koko viikon töissä ja lapsistakin nyt ainakin toinen taas kipeänä, niin katsotaan saadaanko mitään aikaan...


 
Hauskaa hiihtolomaa kaikille lomaileville ja pysykäähän terveenä! 


18.2.2017

Keittiöremppa-ajatuksia





Eilisen perjantain kaltaiset flunssahuuruiset vapaapäivät voivat olla pahoja. Silloin on kriittisellä mielellä ja on ihan liikaa aikaa viettää kotona neljän seinän sisällä. Nyt näette jotain, mitä täällä blogissa ei oikeastaan koskaan ole nähtykään- kuvia meidän keittiöstä! Meillä tuli tammikuun lopulla kuusi vuotta täyteen asumista tässä talossa. Kuudessa vuodessa kotimme pinnat ovat pysyneet aika hyvässä kunnossa, toki varsinkin lattioissa näkyy kalusteiden siirtelystä ja hiekasta tulleita naarmuja. Pääosin ollaan oltu valintoihimme tyytyväisiä, mutta esimerkiksi keittiön materiaalivalinnat ovat harmittaneet meitä molempia jo niiden asennuksesta lähtien. En ymmärrä mitä ihmettä päässämme liikkui nämä valinnat lukkoon lyödessä, luulen että olimme silloin kaikista talon rakennukseen liittyvistä päätöksistä jo niin väsyneitä ettemme yksinkertaisesti enää jaksaneet ajatella mitään. 

 No mikäs tässä keittiössä nyt sitten oikein on vikana, saatatte miettiä.

Keittiöön valitsimme rungot ja työtason pähkinän sävyssä, ovet korkeakiiltovalkoisina. Korkeakiiltoisiin oviin olemme tyytyväisiä edelleen, ehkä nyt kuitenkin valitsisimme ovet vetimettöminä. Lattian ollessa mustaa laattaa, kokonaisuus on rauhaton. Me kuulumme siihen rakentajasukupolveen, jonka piti pärjätä ilman Pinterestiä, Instagramia ja sisustusblogeja. Minulla oli kuitenkin raksa-aikana käytössä leikekirja, johon keräsin kuvia sisustuslehdistä avuksi materiaalivalintoihin. Leikekirjassani on kuva keittiöstä, jossa on sama väritys kuin meidän keittiössä, mutta olen siihen vielä erikseen kirjoittanut että tällaista en ainakaan halua. Niinpä niin, jossain kohtaa päätöksentekovaiheessa olen nähtävästi unohtanut tämän huomioni kokonaan... 

Koska kalusteet ovat niin uusia ja hyvässä kunnossa, tuntuisi suorastaan hullulta edes harkita niiden vaihtamista uusiin vain siksi ettei tykkää niiden väristä. Keittiö muuten on ratkaisuiltaan toimiva, eikä näin hankalan mallista köökkiä millään muulla tavoin oikeastaan voisi edes kalustaa. Tykkään erityisesti tästä avoimen keittiön mallista, kokatessa näkee olohuoneeseen eikä ruuanlaittajan koskaan tarvitse olla eristyksissä muusta porukasta. Saarekkeen toisella puolella on hyvin tilaa baarituoleille ja apteekkarinkaapit ovat Jumalan lahja kaikkiin keittiöihin! Nyt kuitenkin tietäisin tämän keittiön pohjalta suunnitella monta asiaa toisin. Olemme leikitelleet ajatuksella millainen keittiö meillä olisi, jos nyt valitsisimme pintoja. Ainakin rungot valitsisimme valkoisina, keittiö raikastuisi jo sillä. Kodarissa meillä on sama väritys kuin keittiössä, mutta valkoisilla kalusterungoilla, ja ero keittiön sekametelisoppaan on suuri. Edes ne pähkinän väriset työtasot eivät näytä siellä kodinhoitohuoneessa niin pahalta. Lisäksi keittiö on jäänyt muutenkin kesken, tuota kiviseinää pitäisi jatkaa myös yläkaappien päälle yhtenäisen linjan saamiseksi, hankkia ja asentaa alasvaloja ja muuta pientä. Kiviseinä on kiva edelleen, etenkin kun se on oikeaa liuskekiveä eikä jäljitelmää.


Koska runkojen uusiminen ei ole vaihtoehto vielä vuosiin, aloin tutkimaan vaihtoehtoja. Moni on menestyksekkäästi DC- fixannut keittiön kalusteita, mutta koska jo esikoisemme koulukirjojen päällystäminen yhteistuumin sai tuskanhien ja lähes perheriidan aikaiseksi, keittiön fixaus luultavasti johtaisi avioeroon ;) Seuraavaksi löysin vaihtoehdoksi runkojen maalaamisen. Suurin osa löytämistäni nettikeskusteluista tosin oli tasoa "älä hyvä ihminen ryhdy tähän, vaan vie kalusteet ammattimaalaamoon ruiskumaalaukseen!" Googlailu ei juurikaan tuottanut tulosta onnistuneisiin itsetehtyihin runkomaalauksiin. Runkojen maalaus valkoiseksi olisi kuitenkin se todennäköisin vaihtoehto freesata keittiön ilmettä vaaleampaan ja valoisampaan suuntaan.

Jos muuten nyt rakentaisin taloa ja olisin tällaisten maailmaamullistavien päätösten edessä, ottaisin yhteyttä ammattilaiseen. Esimerkiksi Sannaan, joka on muunmuassa Lauran ja Lauran ihanien keittiöiden takana :)

Onko teillä kokemuksia keittiön pintarempasta kalusterunkoja maalaamalla?

15.2.2017

Svanefors paimentolaismatto vessaan


 



Ystävänpäiväkin tuli ja meni, sitä sen kummemmin vouhottamatta! Enpä ehtinyt tännekään ystävänpäivää toivottamaan, mutta toivotan nyt: Kiva että olette siellä, just mun blogin lukijoina ❤ Lasten kanssa juteltiin kaveruudesta ja omien ystävien kanssa vaihdeltiin ruuhkavuosien kiireessä watsupp- viestejä. Miehen kanssa ohimennen pari pusua. Mutta sitähän se ystävyys oikeasti on, ei siihen välttämättä tarvita amerikkalaishenkistä kulutushysteriaa koristeineen, kakkuineen ja kortteineen. Olin muuten myös ystävä itselleni ja ostin vessoihin uudet matot! ;)

Tämä paimentolaismattobuumi on vienyt minut ihan mukanaan. En ole liiemmin perehtynyt tarinoihin (aitojen) paimentolaismattojen takana, tykkään vain näiden mattojen vaaleudesta ja simppelistä kuvioinnista. Samantyyppiset matot meiltä löytyy jo olohuoneesta sohvapöydän ja ruokapöydän alta ja olen jo pidemmän aikaa etsiskellyt pienempiä mattoja vessoihin. En tykkää vessoissa käyttää sellaisia perinteisiä kylppärimattoja jostain kumman syystä ja siksi niitä mattoja tuleekin vaihdettua aniharvoin. Onneksi ovat konepestäviä! Tarkistin, että edellisen kerran olen ostanut vessoihin uudet matot vuonna 2013. Nyt kun ilokseni löysin kivan maton jota sai myös pienessä 60x90 koossa, tilasin ne molempiin vessoihin. Kunhan saamme kylppärin viimeisteltyä (sieltä puuttuu vielä mm. amme), niin voisin harkita tätä samaista mattoa sinnekin :) Tässä Svaneforsin matossa on nätti kylmän vaalea pohja ja painetut harmaat kuviot. Matto on konepestävä, joten se sopii hyvin kylppärikäyttöön.

Kuva: Seita Shop
Tilasin matot Seita Shopista ja tämän kokemuksen perusteella voin tuota verkkokauppaa lämpimästi suositella. Siellä matto oli lisäksi edullisempi kuin monessa muussa paikassa joita googlailin. Plussaa myös erittäin nopeasta toimituksesta, matot olivat postissa jo seuraavana päivänä tilauksesta!

Meidän vessoissa on äärimmäisen hankala kuvata mitään, tila on melko kapea, eikä jalustan kanssa mahdu siellä kuvaamaan. Ilman jalustaa taas kuvia ei voi ottaa, keinovalo pilaa kuvien värit ja hämärässä ilman jalustaa kuvista tulee tärähtäneitä. Mutta ehkä näistä saa selkoa miltä matto luonnossa näyttää. Tämä koko oli meidän molempiin vessoihin just hyvä, mutta mattoa saa monessa muussakin koossa.







Aurinkoista keskiviikkoa teille toivotellen!


13.2.2017

There is art inside



Samalla kun tilasin Mapifulista meille eteiseen tämän asuinalueemme karttataulun, tilasin muutaman julisteen myös Deseniolta. Instassa seuraavat ovat näistä Desenion julisteista muutaman jo ehkä bonganneetkin, mutta koitan saada näistä tehtyä ihan oman postauksensa kunhan saan kaikki kuvat kehyksiin ja paikoilleen. Tovi siihen kyllä saattaa mennä, kuinka tauluseinän kasaaminen voikin olla niin aikaavievää...  Se on ollut työn alla aulaan jo muutaman vuoden! Nyt olen jo sentään hankkinut kehykset (Jyskistä löytyi edullisia mustia, passepartout sisältäviä) ja julisteet, enää puuttuu muutamien mustavalkoisten valokuvien teettäminen niiden joukkoon :)





11.2.2017

Nyhtökaurapitaleivät



Lauantaihuomenet! ❤

Nyt olisi luvassa sellaisen kasvisruuan resepti, että kelpaa paatuneelle lihansyöjällekin! Jos lehtijuttuja on uskominen, me suomalaiset ei osata hyödyntää uusia lihaa korvaavia ruoka-aineita. Mutta silti aina kauppareissulla Prisman nyhtökaurahylly on ammottanut tyhjyyttään. Kuulin että sinne pitäisi mennä jonottamaan jo heti aamusta, jos mielii saada oman pakettinsa. Mutta tällä viikolla kauppareissulla onnisti, hyllyssä oli vielä maanantaiaamupäivällä muutama paketti jäljellä. Nappasin paketin tomaatilla, savustetulla paprikalla ja lehtipersiljalla maustettua nyhtökauraa kärryyn ja mietin mitä siitä tekisin. Kauppareissun aikana mieleen tuli itsetehdyt pitaleivät, välissä barbequekastiketta, nyhtökauraa, salaattia, tomaattia ja tsatsikia.


 Aloita tekemällä pitaleivät, jos et halua käyttää valmiita. Pitaleivät on tosi helppo tehdä itsekin ja ne maistuvat vaikka ihan kinkulla ja juustollakin täytettynä. 

~ Nyhtökaurapitaleivät ~ 

Pitaleivät 8kpl :
  • 3dl lämmintä vettä
  • 1pss kuivahiivaa
  • n. 7½ vehnäjauhoja
  • 1tl suolaa
  • 1rkl öljyä
Sekoita kulhossa kuivat aineet ja lisää öljy sekä lämmin vesi. Vaivaa taikina hyvin ja jätä kohoamaan liinan alle. Leivo taikinasta jauhotetuin käsin 8 leipää, painele ne litteiksi pellille leivinpaperin päälle. Laita liina päälle ja anna taas kohota puolisen tuntia. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja paista kohotettuja leipiä n. 5-7 minuuttia uunista riippuen.

Halkaise pitaleipiin aukko ja täytä pitat lämmitetyllä nyhtökauralla (mausta halutessasi vielä ripauksella suolaa ja pippuria), barbeque-kastikkeella, salaatilla, tomaatilla ja tsatsikilla. Tsatsikin voit valmistaa sillä välin kun pitaleivät kohoavat, tai käyttää kaupan valmista. Tosi hyvää! Suosittelen ennakkoluulottomasti testaamaan :)




9.2.2017

Pieni marmorikulho koruille





 Minulla on tapana iltaisin riisua korut vessassa ja sinne ne jäävät sitten lavuaarin reunalle pyörimään. Olen etsiskellyt tarpeeksi pientä ja kaunista kulhoa koruille, kunnes sen sitten löysin ihan sattumalta keittiötarvikeosastolta Elloksen alesta. Settiin kuului vielä pieni messinkinen lusikka, tämä lienee tarkoitettu pöytään suolalle tai muille pöytämausteille. Mutta menee se kivasti koruillekin!

Elloksen sivuilta juuri tätä en enää löytänyt, joten on luultavasti loppuunmyyty. Mutta paljon kaikkea muuta ihanaa marmorista sieltä löytyy! Marmori materiaalina vaan jaksaa ihastuttaa edelleen :) Esimerkiksi tämä suolalle tarkoitettu marmorikulho on aika samannäköinen kuin tuo mun korukulho.



 Ellokselle löytyisi tällä hetkellä vielä kaksi alekoodia. Toinen koodi on voimassa huomiseen perjantaihin 10.2 ja sillä saat valitsemasi tuotteen 40% alella, koodi on 355842. Toisella koodilla 355839 saat valitsemasi tuotteesta alennusta -30% 12.2.2017 saakka. Molempia koodeja ei voi käyttää samaan tilaukseen. Itse voisin hyödyntää alekoodin esimerkiksi tähän marmorivatiin, siihen saisi kauniisti kylpyhuoneessa esille niin korut kuin lempihajuvedenkin tai keittiön tasolla öly- ja maustepullot. ❤



* Postaus sisältää mainoslinkkejä.

7.2.2017

Eightmood look-alike maljakko




...joka ei itseasiassa ole maljakko laisinkaan! 

Lupasinkin esitellä teille vielä yhden jutun, jonka sain mukaani Finnmarilta. Tämä hämmästyttävän paljon Eightmoodin Flora- maljakkoa muistuttava lasimalja on itseasiassa ihana valaisin. Ilman tuota valaisinosaa tämä menisi loistavasti maljakosta. Se valaisinosa on mahdollista poistaa ja käyttää valaisinta myös maljakkona, tosin se on syytä tehdä varoen, eikä sitä luultavasti enää sen jälkeen saa takaisin asennettua.


Jos maljakossa haluaa pitää aitoja kukkia, valonlähteen jättämä kolo täytyy täyttää esimerkiksi kirkkaalla silikonimassalla. Tekokukille, jotka eivät vettä kaipaa, valaisin toimii maljakkona ihan sellaisenaan. Johto jää kuvissa tuonne maljakon takapuolelle, joten jos haluaa säilyttää mahdollisuuden käyttää tätä myös valaisimena, kannattaa maljakko asettaa esimerkiksi seinää vasten, jolloin johto jää taakse piiloon.

Kaunis tämä on myös valaisimena, eikö vain? Harmi ettei näistä valoisalla otetuista kuvista välity valaisimen hämärässä seinäpinnoille luomat ihanat kuviot. Itse en tätä omaani lähde maljakoksi lopullisesti muokkaamaan, mutta kivan monikäyttöistä valaisinta voin silloin tällöin käyttää myös maljakkona silkkikukille.




Mites teillä on viikko lähtenyt käyntiin? Mä olen tosi huono laittamaan kasvisruokaa, mutta tänään tein niin hyviä nyhtökaurapitaleipiä että täytyy jakaa resepti tännekin!

Reipasta pakkaspäivää :)

 
* Yhteistyössä Finnmari Autokeidas, Forssa.


4.2.2017

Kevättä olohuoneessa


 

Niin paljon kuin minua inspiroikin keväiset pastellivärit ja erityisesti Finnmarin reissullani näkemäni herkulliset karkkivärit, meidän olohuoneen keväinen look on tänäkin vuonna aika mustavalkoinen. Vähän keväistä vihreää siellä sentään on, kiitos Riikalle :)

Minulla oli nimittäin ilo saada Finnmarin käynnilläni mukaan Riikan tekemä ihana asetelma. Kynttilä vaihdettiin alkuperäisestä vihreästä meille paremmin sopivaan valkoiseen. Maljakko on ihanan suuri, siihen saa kivasti tehtyä asetelmat myös aidoista kukista. Aion kokeilla tähän myöhemmin tulppaaneita kieputettuina ja varmasti myös liljat näyttävät tässä isossa maljakossa kauniilta.
 
Sohvan talviset tekoturkistyynyt saivat vaihtua Finnmarin raikkaan mustavalkoisiin ornamenttikuosisiin tyynyihin, joita olenkin ehtinyt ihailla jo vaikka kuinka kauan. Onneksi niitä vielä valikoimassa oli, tapanani on pohtia joskus sisustusvalintoja niin kauan että mallistot ehtivät vaihtua ja tuotteet poistua myynnistä ennenkuin päätös on tehty :) Tämän hurjempaan väri-iloitteluun en vielä kyennyt, vaikka ne pastellisävyt niin ihanilta muiden kotona näyttävätkin. Samantyylisiä tyynyjä olen katsellut muunmuassa Elce Stockholmin mallistosta, mutta nämä murto-osan niistä maksavat, kestävät ja pestävät tyynyt, olivat loistava löytö.



Jotain pastellista meidän sohvapöydältä kyllä itseasiassa löytyy, kun laitoin jo jokin aika sitten äidiltäni tuliaisiksi saadun Finnmarin ruusukynttilän esille. Nyt se tuo juuri sopivasti keväistä fiilistä ja väriä muutoin mustavalkoiseen sisustukseen.


 Ja siinä vieressä näkyykin vilaus siitä lupailemastani DIY- budjettiversiosta Eightmoodin Flora- maljakkoon. Siitä jäi vielä uupumaan eräs juttu, joten esittelen sen teille vähän myöhemmin :)

Joko te olette vaihtaneet kodin sisustusta keväisempään? Onko muita kesät-talvet (ja kaikki vuodenajat siitä väliltäkin!) mustavalkoisia sisustajia? :) 

Rentoa viikonloppua!



 * Yhteistyössä Finnmari Autokeidas, Forssa

2.2.2017

Katsaus Finnmarin kevääseen







Nyt on kuulkaa kevättä rinnassa! Sain kutsun poiketa tutustumaan Forssan Autokeitaalla sijaitsevaan Finnmarin myymälään, katsastamaan kevätuutuuksia. Siellä oli kaunis myymälä niin täynnä keväisiä ihanuuksia, että tekisi mieli jo laittaa omankin kodin sisustusta vähän freesimpään suuntaan. Väriallergikko taisi ihastua muunmuassa hentoon pinkkiin ja vihreään! Myymälävastaava Riikka purki kuormasta lisää kevättä esille samalla kun itse kiersin ihastuksesta huokaillen kuvia napsimassa. Samalla juteltiin vähän kevään ja kesän sisustustrendeistä. 





Finnmarin kevät näyttää raikkaalta, pastelliselta ja merihenkiseltä. Skandinaaviseen tyyliin vaaleita pintoja, luontoaiheita ja neutraaleja värisävyjä pastellien rinnalla. Lasin keveyttä, keväiseen sisustukseen sopivia kynttilöitä, raikasta raitaa. Erityisesti olen itse tykästynyt Finnmarin aidonnäköiseen tekokukkavalikoimaan ja monikäyttöisiin lasiastioihin, niitä meillä onkin kyseiseltä merkiltä paljon. Vinkkinä kaikille tänä vuonna häitään järjestäville, erikorkuisista ja -mallisista lasiastioista ja lasihurrikaaneista saa näyttävän astiapohjan häiden karkkibuffaan. Meillä häiden noutopöydässä yksinkertaisen ja upean kukka-asetelman virkaa toimitti yksi Finnmarin silkkililja lasisylinterissä. Ja nuo booleille oivat hanalliset lasiastiat myydään loppuun joka vuosi, kannattaa siis olla kesän juhlia ajatellen nopea ;)








Satavuotias Suomi näkyy mallistossa sinivalkoisina tekstiileinä ja kynttilöinä. Kaunis yhdistää vaikka mökillä rottinkisiin kalusteisiin. Pantonen vuoden 2017 väriksi valitsema Greenery näkyy myös Finnmarilla lukuisissa eri vihreän sävyissä.












Forssan Finnmarin myymälä vietti viime syksynä 1-vuotisjuhlia. Liikkeen sijainti 2- ja 10-teiden risteyksessä on varsinkin matkailijan kannalta ihanteellinen, sillä tuliaiset voi hankkia täältä vaikka keskellä yötä. Liike on avoinna kuten Autokeidaskin, 24 /7.















 Riikan kanssa sisustustrendeistä puhuttaessa tuli esiin kevään värien lisäksi myös tämän hetken sisustuksen muodot. Monelta sisustusmerkiltä löytyy tänä keväänä pyöreä maljakko, niin suuria kuin pienempiäkin. Suureen pyöreään maljakkoon saa tehtyä kukista asetelmia, niissä voi polttaa kynttilöitä tai sisään kiepauttaa vaikka pallovalosarjan. Sisustussuunnittelijana Riikalta kävi kädenkäänteessä näyttävän asetelman luominen maljakkoon, itse olisin varmaan arponut jokaisen oksan paikkaa ties kuinka kauan! Asetelmaan Riikka valitsi tämän hetken hittikasvia, eukalyptusta ja minunkin hääkimpussani ollutta eustomaa. Pohjalle kimaltavia lasikiviä ja korkeaan jalalliseen lasiin kynttilä.






Finnmarin kevään katalogin näet täältä ja samalta saitilta löytyvät myös jälleenmyyjien ja Finnmarin liikkeiden osoitetiedot. Jotain kivaa lähti minunkin mukaani tuolta reissulta meidän kotia piristämään, siitä lisää seuraavaksi. Luvassa olisi muunmuassa DIY budjettiversio Eightmood Flora maljakkoon ihastuneille, stay tuned :) Kiitos Forssan myymälävastaavalle Riikalle kutsusta, oli jälleen ilo käydä!



* Yhteistyössä Finnmari Autokeidas, Forssa