18.12.2018

MATSMART- JOULU ILMAN HÄVIKKIÄ


Moikkamoi ja ihanaista joulunalusviikkoa!

Meillä tämä viikko kuluu vielä ihan töitä tehdessä, mutta hiljalleen joulu hiipii kotiin ja ajatuksiin. Ja ostoskärryyn! Joulun kauppalistan olen jo alustavasti tehnyt ja sitä A4:sta pyöritellessäni kävi mielessä, että tämänkin voisi edes osittain hoitaa ekologisemmin. Niinpä testasin ensimmäistä kertaa hävikkiruokaa ja poistuvia tuotteita hyödyntävää verkkokauppaa. 

Olen perheen keskuudessa tunnettu päiväys-ratsaaja, mutta olen pikkuhiljaa kouluttamassa itseäni hävikkiruuan hyödyntäjäksi :) Idea on nerokas: kaupoilta yli jäävää, valikoimasta poistuvaa, tai parasta ennen päiväykseltään lähestyvää, vielä täysin käyttökelpoista ruokaa myydään verkossa. Tunnetuimpia hävikkikauppoja lienee Matsmart ja Fiksuruoka, joista tällä kertaa testasin Matsmartia. 

Valikoima vaihtelee päivittäin ja halutuimmat erät myydään nopeasti loppuun. Myynnissä ei koskaan ole tuotteita, joissa olisi viimeinen käyttöpäivä- merkintä. Parasta ennen- päiväykseenkin on usein hyvin aikaa. Aleprosentit vaihtelevat muutamasta kymmenestä jopa sataan, eli täysin ilmaisiin! Sitä mukaa kun tuotteita lisää ostoskoriin, laskuri kertoo paljonko laatikkoon vielä mahtuu tavaraa. 

Oma tilaukseni sisälsi mm. Blossan puolukka-katajanmarja luomuglögiä, Juhla Mokka kahvia, granolaa, maissikakkuja, soijakastiketta, tex mex- mausteita, tortillalastuja, lakua ja huuhteluainetta. Koko paketti toimituskuluineen kustansi n.30€. Tuotteet olivat hyvin pakattuja, eikä esim. lasiset glögipullot olleet kuljetuksesta moksiskaan. Lämmin suositus tälle liikeidealle!

 Rauhallista joulun odotusta toivottelen! ❤




* Sisältää mainoslinkkejä.http://convertalinktest.awin.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! :)