23.6.2019

TERVEISET PIHASAUNALTA!



 





 Aurinkoiset terveiset meidän pihasaunalta!

Juhannuksena päästiin kaikkien vaikeuksien jälkeen sittenkin korkkaamaan pihasauna. Vielä on pientä puuhaa, kuten pintojen käsittelyä ja valaistuksen viimeistelyä, mutta nyt ollaan jo voiton puolella! Instassa on yläpalkissa kohta Pihasauna, jonne olen koonnut muutamia stooreja ja kuvia matkan varrelta. Tie on ollut pitkä ja ajoittain hyvin kivinen, näistä vaiheista ei onneksi kuvia ole :) Sieltä voi myös kurkata miltä sauna näyttää ulkoapäin! Kunhan saamme vähän saunan terassia siistittyä, voin muutaman kuvan ottaa ulkoakin. Paras hetki rakentamisessa ehdottomasti on se, kun pääsee sisustamaan. Sillä saa vähän keskeneräisenkin tuntumaan valmiilta.




Saunan pukuhuoneen käsittelimme vaaleaksi. Hirsi saa kuultaa läpi, mutta kellertävyyttä halusimme taittaa pois. Sauna sen sijaan on lattiaa lukuunottamatta musta. Kiukaaksi valitsimme Harvian Legendin ja piippu on Jeremiaksen. Tuvan puolella on Mandin huoneesta vanha Ikean valkoinen vuodesohva, Jyskistä sama Virum sivupöytä kuin meillä on olohuoneessakin ja pyöreä Marstal peili. Matot ovat Fanni K:n. Kaunis kultainen kynttilälyhty löytyi Prismasta ja marmorikiviset hexagon- lasinaluset ovat Citymarketista. 

Sohvan kanssa meillä meinasi käydä hassusti, sillä se oli kapeimmalta sivultaankin reilu 10cm liian suuri mahtumaan mökin ovesta sisään. Poistimme sohvasta päälliset ja sahasimme selkänojan puurungosta ylimääräiset sentit pois. Puuttuva osa jää hyvin selkänojan taakse, joten siitä ei huomaa että sohva on paloiteltu sisään saamiseksi :D

Meillä juhannus sujui rennosti mökkeillen, saunoen ja uiden. Kovasti mieli jo halajaisi kesälomalle, mutta pari viikkoa täytyy vielä jaksaa pusertaa! Ihanaa ja rentoa lomaa teille kaikille jo lomansa aloittaneille :)



11.6.2019

MAISEMAKAHVILAN RAPARPERIPIIRAKKA



Heipparallaa! Ja ihanaa olla taas täällä! Olen kaivannut kirjoittamista ja blogia. Kun on kiirettä, stressiä tai huolia, kirjoittamismoodi menee lukkoon, enkä saa kirjoitettua mitään. Kertonee jotain viimeisistä kolmesta kuukaudesta, heh. 

Ja vaikka huolet väistyisivät, stressi hellittäisi ja kiireenkin saisi kesytettyä siedettäväksi, pitkäksi venynyttä taukoa on vaikea katkaista. Mutta täällä ollaan :) Palaan niihin kuulumisiin toivottavasti pian, olisi oikeasti tärkeää asiaakin. Aloitetaan kuitenkin kevyesti kesän ekalla raparperipiirakalla. Sain anopilta taas ihanan kirpeitä raparperinvarsia tuliaisina ja ajatuksena oli leipoa niistä maailman parasta piirakkaa. Ohjeen olin hukannut, mutta onneksi äidillä se oli tallessa ja puhelinsoiton päässä.
Tässä piirakassa on täydellisessä liitossa kirpeät raparperit, kermainen mascarponetäyte ja runsas makea murukuorrutus. Kylkeen vielä uunilämpimälle piirakalle vaniljajäätelöä tai vaniljakastiketta, nam. Ohjeesta tulee iso uunipellillinen ja olen laittanut osan piirakasta pakastimeen. Se ei pakastuksesta ole moksiskaan.



~ MAISEMAKAHVILAN RAPARPERIPIIRAKKA MASCARPONELLA ~

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen, kuori ja paloittele raparperinvarret (n. 5dl).

Valmista sitten muruseos:
  •  8dl vehnäjauhoja
  • 3dl sokeria
  • 2tl leivinjauhetta
  • 2tl ruokasoodaa
  • 2tl vaniljasokeria
  • 250g voisulaa
Yhdistä kaikki aineet ja nypi muruksi. Ota muruseoksesta 1/3 eri kulhoon, tämä osuus tulee piirakan päälle.

Pohja:
  • 2/3 osaa muruseoksesta
  • 1 purkki kermaviiliä
  • 1 kananmuna
Yhdistä pohjan ainekset ja levitä tasaisesti leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele pohjan päälle raparperinpalat. Valmista täyte.

Täyte:
  • 250g mascarponejuustoa
  • 250g maitorahkaa (voit myös laittaa kaksi purkkia mascarponea, mutta rahka hiukan keventää piirakkaa)
  • 2dl sokeria
  • 3tl vaniljasokeria
  • 2 kananmunaa
Yhdistä täytteen ainekset ja levitä pohjan ja raparperinpalojen päälle. Lopuksi ripottele toiseen kulhoon säästetty 1/3 muruseos. Kypsennä piirakkaa 175 asteessa noin 45min.



 Huomenna taas jo keskiviikko ja lomakin pikkuisen lähempänä! Aurinkoa sun viikkoon :)