23.6.2019

TERVEISET PIHASAUNALTA!



 





 Aurinkoiset terveiset meidän pihasaunalta!

Juhannuksena päästiin kaikkien vaikeuksien jälkeen sittenkin korkkaamaan pihasauna. Vielä on pientä puuhaa, kuten pintojen käsittelyä ja valaistuksen viimeistelyä, mutta nyt ollaan jo voiton puolella! Instassa on yläpalkissa kohta Pihasauna, jonne olen koonnut muutamia stooreja ja kuvia matkan varrelta. Tie on ollut pitkä ja ajoittain hyvin kivinen, näistä vaiheista ei onneksi kuvia ole :) Sieltä voi myös kurkata miltä sauna näyttää ulkoapäin! Kunhan saamme vähän saunan terassia siistittyä, voin muutaman kuvan ottaa ulkoakin. Paras hetki rakentamisessa ehdottomasti on se, kun pääsee sisustamaan. Sillä saa vähän keskeneräisenkin tuntumaan valmiilta.




Saunan pukuhuoneen käsittelimme vaaleaksi. Hirsi saa kuultaa läpi, mutta kellertävyyttä halusimme taittaa pois. Sauna sen sijaan on lattiaa lukuunottamatta musta. Kiukaaksi valitsimme Harvian Legendin ja piippu on Jeremiaksen. Tuvan puolella on Mandin huoneesta vanha Ikean valkoinen vuodesohva, Jyskistä sama Virum sivupöytä kuin meillä on olohuoneessakin ja pyöreä Marstal peili. Matot ovat Fanni K:n. Kaunis kultainen kynttilälyhty löytyi Prismasta ja marmorikiviset hexagon- lasinaluset ovat Citymarketista. 

Sohvan kanssa meillä meinasi käydä hassusti, sillä se oli kapeimmalta sivultaankin reilu 10cm liian suuri mahtumaan mökin ovesta sisään. Poistimme sohvasta päälliset ja sahasimme selkänojan puurungosta ylimääräiset sentit pois. Puuttuva osa jää hyvin selkänojan taakse, joten siitä ei huomaa että sohva on paloiteltu sisään saamiseksi :D

Meillä juhannus sujui rennosti mökkeillen, saunoen ja uiden. Kovasti mieli jo halajaisi kesälomalle, mutta pari viikkoa täytyy vielä jaksaa pusertaa! Ihanaa ja rentoa lomaa teille kaikille jo lomansa aloittaneille :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi! :)